Korak kirkui käskyjä isolle suojelijalleen, yrittäen sitä pidättää; mutta kaikki oli turhaa. Miriam juoksi reunustavia puita kohti niin kiireesti kuin hänen nopsat, pienet jalkansa kantoivat; mutta suuresta ruhostaan huolimatta kiiti Tantor hänen perässään pikajunan vauhdilla.
Korak saattoi paikaltaan nähdä koko tämän kauhean murhenäytelmän. Kylmä hiki kihosi hänen ihollensa. Hänen sydämensä näkyi lakanneen sykkimästä. Miriam saattoi ehtiä puiden luo, ennenkuin Tantor hänet saavutti, mutta hänen ketteryytensäkään ei auttaisi häntä armottoman kärsän ulottuvista — se riuhtaisisi hänet alas ja paiskaisi ilmaan. Korak saattoi kuvitella koko hirvittävän näytelmän. Sitten Tantor ryhtyisi puhkomaan hentoa pientä ruumista säälittömillä hampaillaan tai survoisi sen muodottomaksi möhkäleeksi raskailla jaloillaan.
Norsu oli melkein jo saavuttanut tytön. Korak tahtoi sulkea silmänsä, mutta ei voinut. Hänen kurkkunsa oli kuiva ja paahtunut. Koko metsäläiselämänsä aikana hän ei vielä ollut kärsinyt näin kuolettavaa pelkoa — koskaan ennen hän ei ollut tiennyt, mitä pelko olikaan. Vielä kaksitoista harppausta, ja peto tarttuisi tyttöön. Mutta mitä se oli? Korakin silmät olivat työntyä ulos kuopistaan. Outo olento oli hypännyt puusta, jonka siimekseen Miriam oli jo ehtinyt, — hypännyt suoraan tytön yli, parhaillaan hyökkäävän elefantin tielle. Se oli alaston valkoinen jättiläinen. Hänen olallaan oli köysikiemura ja nivusvaatteen nauhasta riippui metsästyspuukko. Muutoin hän oli aseeton. Paljain käsin hän astui raivostunutta Tantoria vastaan. Vieraan huulilta kajahti tuima käsky, iso eläin pysähtyi vauhdissaan, ja Miriam kiepsautti itsensä puuhun turvaan. Korakilta pääsi helpotuksen huokaus, johon yhtyi ihmettelyä. Hän tuijotti Miriamin pelastajan kasvoihin, ja kun hänelle hitaasti selvisi, kuka tuo mies oli, laajenivat hänen silmänsä epäilystä ja ihmettelystä.
Yhä mölyten vihaisesti keinutteli Tantor ruumistansa valkoisen miehen edessä. Sitten jälkimäinen astahti suoraan kärsän alle, joka yhä oli koholla, ja kuiskasi norsun korvaan käskyn. Iso paksunahkainen lakkasi mölyämästä. Villi valo sammui sen silmistä, ja kun vieras astui Korakia kohti, seurasi Tantor tottelevaisena hänen kintereillään.
Miriamkin katseli ja ihmetteli. Äkkiä kääntyi mies häntä kohti ikäänkuin muistaen hänen läsnäolonsa hetkellisen unohduksen jälkeen. "Tule, Miriam!" huusi hän, ja sitten tyttö tunsi hänet ja äännähti hätkähtäen: "Bwana!" Nopeasti hän pudottausi puusta ja riensi miehen viereen. Tantor muljautti kysyvän katseen valkoiseen jättiläiseen, mutta saatuaan varoittavan sanan salli Miriamin lähestyä. Yhdessä he kävelivät Korakin luo, jonka silmät olivat suurina kummastuksesta ja ilmaisivat harrasta anteeksipyyntöä; ehkä niissä oli myöskin iloista kiitollisuutta ihmeestä, joka oli tuonut juuri nämä kaksi hänen luokseen.
"Jack!" huudahti valkoinen jättiläinen polvistuen metsäläisen viereen.
"Isä!" änkytti Tappaja. "Kiitos Jumalalle, että se olit sinä. Koko viidakossa ei ole toista, joka olisi voinut hillitä Tantoria."
Nopeasti katkoi mies Korakin siteet, ja kun nuorukainen hyppäsi pystyyn ja kietoi käsivartensa isänsä kaulaan, kääntyi vanhempi mies Miriamia kohti.
"Luulin käskeneeni sinun palata maatilalle", sanoi hän ankarasti.
Korak katseli heitä ihmetellen. Hän tunsi sydämessään harrasta kaipuuta kaapata tytön syliinsä, mutta muisti ajoissa toisen — siron nuoren englantilaisen herrasmiehen — ja muisti myös, että hän itse oli vain raakalaisena elävä apinaihminen.