Tarzan nauroi ja huusi häntä pysähtymään.
"Ainoat puvut, mitä täällä on hänelle sopivia", sanoi hän, "ovat minun vaatteeni — jolleivät liene hänelle liian ahtaat. Sinun pieni poikasi on kasvanut, Jane."
Ja niin ratsasti Korak, Tappaja, tuntia myöhemmin kotiin äitinsä luo — äidin, jonka kuva ei koskaan ollut haihtunut pojan sydämestä — ja tapasi hänen sylissään ja silmissään sen rakkauden ja anteeksiannon, jota sielussaan janosi ja rukoili.
Ja sitten kääntyi äiti Miriamin puoleen samalla kun säälivän surun ilme karkoitti onnenhohteen hänen silmistään.
"Tyttöseni", virkkoi hän. "Onnemme keskellä odottaa sinua suuri murhe.
Herra Baynes ei toipunut haavastansa."
Suru sumensi Miriamin silmiä, mutta se puhui ainoastaan siitä, mitä hän vilpittömästi tunsi; se ei ollut naisen murhetta silloin, kun rakkain on häneltä riistetty.
"Olen suruissani", sanoi hän yksinkertaisesti. "Hän aikoi tehdä minulle suuren vääryyden; mutta hän sovitti sen runsaasti ennen kuolemaansa. Kerran luulin häntä rakastavani. Alussa se oli vain hullaantumista tyyppiin, joka oli minulle uusi — sitten se oli kunnioitusta uljasta miestä kohtaan, jolla oli kyllin siveellistä rohkeutta tunnustaakseen vikansa ja ruumiillista rohkeutta uhmatakseen kuolemaa, yrittäessään korjata tekemänsä pahan. Mutta se ei ollut rakkautta. Minä en tiennyt, mitä rakkaus oli, ennenkuin tiesin Korakin olevan elossa", ja hän kääntyi hymyillen Tappajaan päin.
Lady Greystoke vilkaisi nopeasti poikansa silmiin, josta kerran tulisi loordi Greystoke. Mikään ajatus tytön ja hänen poikansa yhteiskunnallisen aseman erilaisuudesta ei juolahtanut hänen mieleensä. Hänestä Miriam oli kuninkaan arvoinen. Hän tahtoi vain tietää, rakastiko Jack pientä arabialaista löytölasta. Pojan katse vastasi äidin sydämen kysymykseen, ja hän syleili molempia yhtaikaa, suudellen kymmenkunnan kertaa kumpaakin.
"Nyt", huudahti hän, "on minulla todella tytär!"
* * * * *