Laivan kaidepuun yli kumartuneena tähysti poika ihmiskätten rakentaman kaupungin yli kauas Jumalan kasvattamaan viidakkoon. Heikko enteellinen väristys vapisutti hänen selkäpiitänsä, ja sitten hän aivan tahtomattansa huomasi katselevansa äitinsä herttaisiin silmiin ja isän voimakkaihin kasvoihin, jotka miehekkyydessäänkin kuvastivat yhtä hellää rakkautta kuin äidin silmissä päilyi. Hän tunsi päätöksensä horjuvan. Siinä lähellä huuteli eräs laivan perämiehistä käskyjä alkuasukasten venekunnalle, joka lähestyi keventämään laivaa tähän pieneen satamaan aiotusta lastimäärästä.
"Milloin poikkeaa tänne ensimmäinen Englantiin menevä höyrylaiva?" kysyi poika.
"Emanuelin pitäisi olla näihin aikoihin täällä", vastasi mies. "Ajattelin tapaavamme sen", ja hän jatkoi ohjeittensa kirkumista tummalle laumalle, joka läheni laivan kylkeä.
Pojan isoäidin laskeminen laivanpartaan yli alhaalla odottavaan kanoottiin oli jokseenkin vaikeata. Poika tahtoi aina olla hänen vieressään, ja kun mummo vihdoin oli turvallisesti saatu sijoitetuksi veneen pohjalle, joka kuljettaisi heidät rantaan, hyppäsi pojanpoika kissamaisesti hänen jälkeensä. Niin kovin huolehti hän vanhan rouva mukavasta sijoituksesta, ettei huomannut pientä kääröä, joka oli solunut esiin hänen taskustaan hänen auttaessaan vanhaa naista kannattavan köydenmutkan suoltamisessa höyrylaivan kannelta, eikä myöskään, kun se kokonaan luiskahti ulos ja putosi mereen.
Tuskin oli vene, jossa poika ja vanha nainen olivat, lähtenyt rantaan, kun Condon kutsui kanootin laivan toiselta puolelta ja tingittyään sen omistajan kanssa vihdoin astui siihen matkatavaroineen. Maihin päästyään hän pysytteli poissa kaksikerroksisen kauhistuksen näkyvistä, joka "hotellin" nimellä kerskaillen viekoitteli pahaa-aavistamattomia matkustajia nauttimaan sen monenlaisista epämukavuuksista. Oli aivan pimeä, ennen kuin hän tohti astua sisään ja tilata yösijan ja illallisen.
Eräässä toisen kerroksen takahuoneista selitti poika juuri silloin melkoisen vaivaloisesti isoäidilleen, että oli päättänyt palata Englantiin ensimmäisellä höyrylaivalla. Hän koetti saada vanhan naisen käsittämään, että tämä voi jäädä Afrikkaan, jos halusi, mutta että häntä itseään pakotti omatunto palaamaan isänsä ja äitinsä luo, jotka epäilemättä silläkin hetkellä kärsivät sanomatonta surua hänen poissaolostaan. Siitä kaikesta saattoi päättää, että hän ei ollut kertonut vanhemmilleen suunnitelmista, joita hän ja vanha rouvashenkilö olivat tehneet Afrikan erämaissa seikkaillakseen.
Ratkaisuun päästyään tunsi poika huojennusta tuskasta, joka monina unettomina öinä oli häntä ahdistanut. Kun hän sulki silmänsä ja nukkui, näki hän unta onnellisesta yhtymisestä kotiväkensä kanssa. Ja hänen uinaillessaan hiipi julma ja armoton kohtalo hänen luokseen pimeän käytävän kautta siinä rakennuksessa, jossa hän nukkui, — kohtalo amerikkalaisen veijarin, Condonin, hahmossa.
Varovasti lähestyi mies vanhan naisen huonetta. Hän kyyristyi oven taakse kuuntelemaan, kunnes hän sisällä olevain säännöllisestä hengityksestä huomasi, että molemmat nukkuivat. Hiljaa pisti hän ohuen tiirikan lukkoon. Näppärin sormin ja pitkäaikaisen ammattikokemuksensa avulla toisten omaisuutta suojelevain salpojen ja telkien äänettömässä käsittelemisessä käänsi Condon tiirikkaa ja ovenripaa samaan aikaan. Hiljainen työkkäys oveen painoi sen hiljalleen saranoillaan liikkuvana sisäänpäin. Mies astui huoneeseen sulkien oven jälkeensä. Sillä hetkellä peittivät paksut pilvet kuun. Huoneen sisusta oli tummassa verhossa. Condon hapuili vuodetta. Suojan etäisimmässä nurkassa liikkui jotakin — liikkui niin hiipivän hiljaa, että se vei harjaantuneen murtovarkaankin hiivinnästä voiton. Condon ei kuullut mitään. Hänen huomionsa oli kokonaan keskittynyt vuoteeseen, josta luuli tapaavansa nuorukaisen ja hänen avuttoman, sairaan isoäitinsä.
Amerikkalainen etsi vain setelitukkua. Jos hän saisi sen haltuunsa ilmitulematta, niin hyvä oli; mutta jos kohtaisi vastustusta, oli hän valmistunut senkin varalta. Pojan vaatteet olivat tuolin selkänojalla vuoteen vieressä. Amerikkalaisen sormet tunnustelivat ne nopeasti — taskuissa ei ollut mitään tukkua uusia kahisevia seteleitä. Epäilemättä olivat ne vuoteessa pielusten alla. Hän astahti lähemmäksi nukkujaa; hänen kätensä oli jo puolitiessä pieluksen alle tunkeutumassa, kun kuuta peittänyt paksu pilvi vyörähti syrjään ja huoneeseen valui kirkas valo. Samalla avasi poika silmänsä ja katsoi suoraan Condonin silmiin. Miehelle selvisi äkkiä, että poika oli yksinään vuoteessa. Silloin kävi hän kiinni uhrinsa kurkusta. Kun poika nousi häntä vastustamaan, kuuli Condon matalaa murinaa takaansa, ja sitten hän tunsi pojan tarttuvan ranteisiinsa ja huomasi noiden hoikkien valkoisten sormien kätkevän teräksiset lihakset.
Hän tunsi toiset kädet kurkussaan — karkeat, karvaiset kädet, jotka takaa ojentuivat hänen olkapäittensä yli. Hän loi säikähtyneen katseen taaksensa, ja hiukset hänen päässänsä kangistuivat näystä, jonka hänen silmänsä kohtasivat, sillä häneen takaapäin tarttunut oli ihmisenmuotoinen apina. Sen paljastetut raateluhampaat olivat lähellä hänen kurkkuaan. Poika piti hänen ranteensa kahlittuina. Kumpikaan ei äännähtänyt. Missä oli isoäiti? Condonin silmät etsivät pitkin huonetta yhdellä ainoalla, kaikki tavoittelevalla katseella. Hänen silmänsä pullistuivat kauhusta hänen käsittäessään totuuden, jonka tuo katse paljasti. Minkä kamalan salaperäisen otuksen kynsiin hän oli antautunutkaan! Raivoisasti taisteli hän irroittuakseen pojasta, jotta voisi kääntyä selkänsä takana uhkaavaa peikkoa vastaan. Riuhtaisten toisen kätensä vapaaksi hän antoi pojalle hurjan iskun kasvoihin. Tämä teko näkyi päästävän valloilleen tuhannen paholaista hänen kurkkuaan rutistelevassa olennossa. Condon kuuli matalan, villin murinan. Se oli viimeinen ääni, jonka amerikkalainen tässä elämässä kuuli. Sitten hänet riuhtaistiin takaperin lattialle, raskas ruho lankesi hänen ruumiilleen, voimakkaat hampaat iskeytyivät hänen kaulasuoniinsa, hänen päätänsä huumasi iäisyyttä reunustava äkillinen pimeys. Hetkistä myöhemmin nousi apina hänen pitkäkseen paiskatulta ruumiiltansa; mutta Condon ei sitä tiennyt, — hän oli kuollut.