Kauhistuneena hyppäsi poika vuoteesta kumartuakseen miehen ruumiin yli. Hän tiesi, että Akut oli tappanut itsepuolustuksessa, niinkuin se oli tappanut Mikael Sabroffin; mutta mitä tehtäisiin täällä villissä Afrikassa, jossa hän oli kaukana kodista ja ystävistä, hänelle ja hänen uskolliselle apinalleen? Poika tiesi, että murhasta rangaistiin kuolemalla; hän tiesi myöskin, että apulainen saattoi joutua kärsimään kuolemanrangaistuksen yhdessä päärikollisen kanssa. Ken heitä täällä puolustaisi? Kaikki olisivat heitä vastaan. Tämä oli tuskin muuta kuin puolisivistynyt yhteiskunta, ja mahdollista oli, että aamulla laahattaisiin Akut ja hänet pois ja hirtettäisiin lähimpään puuhun, — hän oli lukenut sellaista tapahtuneen Amerikassa, ja Afrikka oli vielä kamalampi ja villimpi kuin hänen äitinsä synnyinmaa, suuri länsi. Niin, aamulla heidät molemmat hirtettäisiin!
Eikö ollut mitään pelastusmahdollisuutta? Hän mietti ääneti muutamia minuutteja, ja sitten hän riemusta huudahtaen löi kämmeniänsä yhteen ja kääntyi tuolille asetettuja vaatteitansa kohti. Rahalla voi tehdä mitä hyvänsä! Raha pelastaisi hänet ja Akutin! Hän tunnusteli setelitukkua taskusta, jossa hänen tapansa oli ollut sitä pitää. Se ei ollut siellä! Ensin verkalleen ja sitten raivokkaalla kiireellä etsi hän vaatteittensa muut taskut. Sitten hän vaipui kontilleen ja tarkasti lattiaa. Sytyttäen lampun hän siirsi sängyn syrjään ja tunnusteli tuuma tuumalta koko lattian. Condonin ruumiin ääressä hän epäröitsi, mutta rohkaistui viimein siihen koskemaan. Vierittäen sen sivummalle haki hän rahojaan sen alta. Ne eivät olleet sielläkään. Hän arvasi, että Condon oli tullut heidän huoneeseensa ryöstöaikeissa; mutta hän ei uskonut, että varas vielä oli ehtinyt anastaa rahoja. Kun ei niitä kuitenkaan muuallakaan ollut, täytyi niiden olla kuolleella miehellä. Jack penkoi amerikkalaisen vaatteet, mutta turhaan. Yhä uudelleen ja uudelleen penkoi hän huoneen, vain palatakseen joka kerta ruumiin luo, mutta mistään hän ei voinut löytää rahojansa.
Hän oli puolittain suunniltaan epätoivosta. Mitä heidän oli tehtävä? Aamulla heidät saataisiin ilmi ja vangittaisiin. Kaikesta perimästään ko'osta ja voimasta huolimatta oli hän sittenkin vain pieni poika — säikähtynyt, koti-ikävää poteva poika — joka teki lapsuuden vähäisessä kokemuksessa virheellisiä johtopäätöksiä. Hän ei voinut ajatella muuta kuin yhtä ainoaa räikeää tosiasiaa: he olivat tappaneet ihmisen ja olivat hurjien muukalaisten keskuudessa, jotka janosivat ensimmäisen, kohtalon heidän käsiinsä heittämän uhrin verta. Niin paljon hän oli oppinut huokeahintaisista rikosromaani-vihkosista.
Heillä täytyi olla rahaa! Jälleen hän lähestyi ruumista, tällä kertaa päättäväisenä. Apina kökötti nurkassa tarkaten nuoren toverinsa toimia. Nuorukainen alkoi kappale kappaleelta riisua amerikkalaiselta vaatteita, jotka hän kaikki huolellisesti tutki. Kenkiin asti tarkasti hän vaivojaan säästämättä, ja kun viimeinen vaatekappale oli poistettu ja tarkastettu, vaipui hän takaisin vuoteelle, silmät suurina. Ne eivät nykyisyydestä nähneet mitään, vaan ainoastaan synkän kuvan tulevaisuudesta, nimittäin kaksi ruumista ääneti riippumassa ison puun oksalta.
Kuinka kauan hän täten istui, sitä hän ei tiennyt; mutta vihdoin hänet herätti mietteistänsä alikerrasta kuuluva melu. Hypäten nopeasti pystyyn hän sammutti lampun ja mennen ovelle lukitsi sen hiljaa. Sitten hän kääntyi päättäväisenä apinaan päin. Edellisenä iltana hänellä oli ollut varma aikomus lähteä ensi tilassa kotimatkalle, pyytääkseen vanhemmiltaan anteeksi tätä hupsua seikkailua. Nyt hän tiesi, ettei voisi heidän luokseen enää koskaan palata. Hänen kätensä olivat tahratut lähimmäisen vereen. Sairaloisissa mietteissään hän oli jo kauan sitten lakannut pitämästä apinaa Condonin surmaajana. Hysteerinen kauhu oli hänen mielikuvituksessaan liittänyt syyllisyyden häneen itseensä. Rahoilla hän olisi voinut ostaa oikeutta; mutta pennitönnä — ah, mitäpä toivoa saattoi täällä olla rahattomilla muukalaisilla!
Mutta mihin ne rahat sitten olivat joutuneet? Hän koetti muistella, milloin oli ne viimeksi nähnyt. Hän ei voinut, ja jos olisikin, ei hän silti olisi voinut selittää niiden katoamista, sillä hän ei laisinkaan ollut huomannut käärön luisumista taskustaan ja sen putoamista mereen hänen kiivetessään laivanpartaan yli vieressä odottavaan veneeseen, joka oli viemässä hänet maihin.
Nyt hän kääntyi Akutin puoleen. "Tule!" äänsi hän isojen apinain kielellä. Unohtaen, että hänellä oli yllään vain ohuet alusvaatteet, talutti hän apinan avoimen ikkunan luo. Työntäen päänsä ulos hän kuunteli tarkkaavasti. Yksinäinen puu kasvoi muutaman jalan päässä ikkunasta. Ketterästi loikkasi hän sen rungolle ja riippui siinä kissan tavoin kiinni hetkisen, ennenkuin kapusi äänettömästi maahan. Lähellä hänen takanaan tuli hänen iso apinansa. Kahdensadan metrin päässä ulkoni viidakon kieleke hajalleen rakennettua kaupunkia kohti. Sen kärkeen suuntasi poika askeleensa. Kukaan ei nähnyt heitä; hetkistä myöhemmin oli viidakko niellyt heidät, ja Jack Clayton, tuleva loordi Greystoke, oli hävinnyt ihmisten ilmoilta.
Oli jo myöhä seuraavana aamuna, kun alkuasukaspalvelija kolkutti rouva Billingsille ja hänen pojanpojalleen varatun huoneen oveen. Kun ei saanut mitään vastausta, pisti hän pääavaimensa lukkoon, mutta huomasi, että toinen avain oli jo pistetty sinne sisäpuolelta. Hän ilmoitti asiasta vieraskodin omistajalle herr Skopfille, joka heti riensi toiseen kerrokseen ja kolkutti hänkin tarmokkaasti ovelle. Kun ei hänkään saanut vastausta, kumartui hän ja yritti vilkaista avaimenreiästä sisälle huoneeseen. Niin tehdessään hänen, koska oli kookas mies ja menetti tasapainonsa, täytyi itseään tukeakseen koskettaa kämmenellänsä lattiaan kynnyksen edessä. Silloin hän tunsi sormissaan jotakin pehmeää ja tahmeaa. Hän kohotti kämmenensä silmäinsä eteen käytävän hämärässä valossa ja katsoi siihen. Sitten hän hiukan vavahti, sillä puolipimeässäkin hän eroitti tummanpunaisen tahran kädellään. Karahtaen pystyyn survaisi saksalainen ovea olkapäällänsä. Herr Skopf on raskas mies — ainakin oli siihen aikaan, sillä minä en ole nähnyt häntä vuosikausiin. Heikko ovi sortui hänen painostaan, ja herr Skopf tuupertui päistikkaa sen takana olevaan huoneeseen.
Hän näki edessään elämänsä salaperäisimmän ongelman. Hänen jalkojensa juuressa lattialla virui oudon miehen ruumis. Niska oli taitettu ja niskasuoni katkaistu ikäänkuin ison pedon torahampailla. Ruumis oli aivan alasti, vaatteet heitellyt hajalleen ympärinsä. Vanha rouva pojanpoikineen oli poissa. Ikkuna oli auki. Heidän oli täytynyt poistua ikkunasta, sillä ovi oli sisäpuolelta lukittu.
Mutta kuinka oli poika saanut laahatuksi isoäitinsä toisen kerroksen ikkunasta maahan? Se oli nurinkurista ajatella. Jälleen tutki herr Skopf kamarin. Hän huomasi, että sänky oli vedetty melkoisen kauas seinästä, — miksi? Hän vilkaisi sen alle vielä kolmannen tai neljännen kerran. Molemmat olivat poissa, ja kuitenkin sanoi hänelle hänen järkensä, että vanha rouvashenkilö ei ollut saattanut lähteä ilman kantajia, jotka olisivat kuljettaneet hänet alas, kuten edellisenä päivänä olivat tuoneet hänet sinnekin.