"Sheikki Amor ben Khadur", ilmoitti kersantti esittelyksi.
Kapteeni Jacot silmäili vastatullutta. Hän tunsi melkein jokaisen vaikutusvaltaisen arabialaisen useiden satojen kilometrien päässä joka suunnalla. Tätä miestä hän ei ollut nähnyt. Hän oli pitkä, ahavoittunut, jörön näköinen, kuusikymmenvuotias tai vanhempi. Silmät olivat kapeat ja häijyt. Kapteeni Jacot ei pitänyt hänen ulkomuodostansa.
"Mitä haluatte?" kysyi hän tutkivasti.
Arabialainen kävi suoraan asiaan. "Ahmet ben Hudin on sisarenpoikani", sanoi hän. "Jos annatte hänet minun haltuuni, niin pidän huolta, ettei hän enää riko ranskalaisten lakeja vastaan."
Jacot pudisti päätänsä. "Se ei ole mahdollista", vastasi hän. "Minun täytyy ottaa hänet mukaani. Hänet tutkitaan asianmukaisesti ja puolueettomasti siviilioikeudessa. Jos hän on viaton, päästetään hänet vapaaksi."
"Ja ellei hän ole viaton?" kysyi arabialainen.
"Häntä syytetään monista murhista. Jokaisesta odottaa häntä kuolemantuomio, jos hänet todistetaan syylliseksi."
Arabialaisen vasen käsi oli ollut kätkettynä burnuusin alle. Nyt hän veti sen esille ja näytti ison, raskaan vuohennahkaisen pussin, joka oli pullollaan kultarahoista. Hän avasi sen suun ja juoksutti kourallisen sen sisällöstä oikealle kämmenelleen — kaikki oli hyvää ranskalaista kultaa. Pussin koosta ja pulleudesta päätteli kapteeni Jacot sen sisältävän pikku omaisuuden. Sheikki Amor ben Khadur pudotteli kämmenelleen kaatamansa kullan kolikko kolikolta takaisin kukkaroon. Sitten hän veti sen nauhat tiukkaan. Kaiken aikaa hän oli ääneti. Jacot silmäili häntä tarkkaavaisesti. He olivat kahdenkesken. Esiteltyään vieraan oli kersantti poistunut lyhyen matkan päähän ja seisoi nyt selin heihin. Pantuaan takaisin kaikki kultakolikot piti sheikki pulleaa kukkaroa avoimella kämmenellään kapteeni Jacotia kohden ojennettuna.
"Sisarenpoikani Ahmet ben Hudin voisi karata tänä yönä", sanoi hän.
"Häh?"
Kapteeni Armand Jacot punehtui lyhyen tukkansa hiusmartoa myöten. Sitten hän kalpeni ja astahti arabialaista kohti. Hänen kätensä olivat nyrkkiin puristettuina, mutta äkkiä hän hillitsi aikomuksensa, mikä se sitten lienee ollutkin.