Läheisessä puussa mölysi ja torui Akut haukkuen naarasleijonaa kaikilla mahdollisilla herjausnimillä. Matkien opettajansa käytöstä tyhjensi poikakin herjaussanojensa varaston viholliselleen, kunnes hän huomattuaan sanojen tehottomuuden alkoi etsiä jotakin raskaampaa heittoasetta. Ei ollut käsillä muuta kuin kuivuneita oksia ja karahkoja, mutta niitä hän paiskeli Saborin ylöspäin käännettyyn mölisevään kuonoon, aivan kuin hänen isänsä ennen häntä oli tehnyt kaksikymmentä vuotta sitten, kun hänkin poikana oli härnäillyt ja kiusoitellut viidakon isoja kissoja.
Naarasleijona kiersi vähän aikaa hermostuneena puun runkoa; mutta sitten se joko todeten valppautensa hyödyttömyyden tai nälän nipistelyn pakottamana harppoi majesteettisesti pois ja hävisi tiheikköön herransa luo, joka ei ollut rähinän aikana kertaakaan näyttäytynyt. Kun Akut ja poika uskalsivat jättää pakopaikkansa, laskeutuivat he maahan jatkaakseen keskeytynyttä matkaansa. Vanha apina nuhteli poikaa tämän huolimattomuudesta.
"Jollet olisi ollut niin innostunut takanasi olevaan urosleijonaan, olisit huomannut naaraksen paljoa aikaisemmin kuin nyt", sanoi hän.
"Mutta sinähän menit ihan sen ohitse sitä huomaamatta", vastasi poika.
Akut näytti nolostuneelta.
"Niin se on", sanoi hän, "sillä lailla viidakon väki kohtaa kuolemansa. Käymme varovaisesti kautta elinkautemme ja sitten me lyhyeksi hetkeksi unohdamme ja sitten…" Apina matki hampaillaan isojen leukojen jyrsintää lihassa. "Tämä on läksy", jatkoi hän. "Olet oppinut, ettet saa liian kauan tähystää silmilläsi yhtäälle, kallistaa korviasi ja ojentaa nenääsi yhteen ja samaan suuntaan."
Sinä yönä paleli Tarzanin poikaa enemmän kuin häntä ikänä oli palellut. Pyjama-housut eivät tosin olleet paksut, mutta ne olivat toki tyhjää paksummat. Ja seuraavana päivänä kärvensi häntä polttava aurinko, sillä jälleen kävi heidän matkansa suurelta osaltaan eräiden laajojen ja puuttomien kenttien yli. Pojan mielessä oli yhä tuuma vaeltaa etelää kohti ja kiertää takaisin rannikolle etsimään toista sivistyksen ulkoasemaa. Hän ei ollut siitä suunnitelmasta virkkanut mitään Akutille, sillä hän tiesi, että apinasta tuntuisi vastenmieliseltä jokainen eroon vivahtava ehdotus.
Kuukauden päivät samoilivat toverukset eteenpäin, ja poika oppi nopeasti viidakon lait; hänen lihaksensa sopeutuivat uuteen elämäntapaan, johon olivat joutuneet. Isän jänteet olivat periytyneet pojalle — niitä tarvitsi vain karaista ja kehittää. Poika havaitsi, että hänelle oli aivan luonnollinen asia heilautella itseään puiden välitse. Hyvin korkeallakaan hän ei milloinkaan tuntenut pienintäkään huimausta, ja kun hän oli oppinut heittäytymisen ja irroittautumisen taidon, ponnahdutti hän itsensä ilman läpi oksalta oksalle vielä ketterämmin kuin Akut, joka oli raskaampi.
Ja säiden vaikutuksesta sitkistyi ja koveni hänen pehmeä, valkoinen ihonsa, muuttuen nyt ruskeaksi päiväpaisteessa ja tuulessa. Hän oli eräänä päivänä riisunut pyjama-röijynsä uidakseen pienessä joessa, joka oli liian kapea krokotiilien tyyssijaksi, ja sillä välin kun hän Akutin kera kisaili vilpoisessa vedessä, oli marakatti pudottautunut yläpuolella riippuvalta oksalta, siepannut pojan ainoan sivistyneestä maailmasta perityn vaatekappaleen ja kiitänyt pois sen kanssa.
Ensimmältä Jack oli vihoissaan; mutta oltuaan vähän aikaa röijyttä hän alkoi käsittää, että puolipukeissa käyminen on paljoa epämukavampaa kuin alastomana oleskelu. Pian hän ei vaatteitaan enää laisinkaan kaivannut. Ja nyt hän alkoi täysin siemauksin nauttia rajattomasta vapaudestansa. Joskus värähti hymy hänen kasvoillaan, kun hän yritti kuvitella koulutoveriensa hämmästystä, jos ne vain olisivat voineet nähdä hänet nyt. Ne olisivat kadehtineet häntä. Niin, ne olisivat häntä kovin kadehtineet. Sellaisina hetkinä hän sääli heitä; mutta kun hän sitten ajatteli heitä englantilaisten kotiensa ylellisyyden ja mukavuuden keskellä onnellisina vanhempainsa parissa, nousi kiusallinen pala hänen kurkkuunsa ja hän oli näkevinään äitinsä kasvot sekavan sumun läpi, joka ehdottomasti kohosi hänen silmiinsä. Ja silloin hän hoputti Akutia eteenpäin; he samosivat nyt läntiseen suuntaan, rannikkoa kohti. Apina luuli heidän etsivän hänen omaan lajiinsa kuuluvaa parvea, eikä poika huolinut sitä uskoa häneltä riistää. Ehtisihän Akutille ilmoittaa todelliset suunnitelmat vielä sittenkin, kun olisivat saapuneet sivistyksen ulottuville.