Yöllinen ratsastus
Miriam ja Bwana istuivat seuraavana päivänä yhdessä kuistilla, kun etäältä ilmestyi ratsastaja ohjaten tasangon yli huvilaa kohti. Bwana varjosti kädellä silmiänsä ja tähysti tulijaa ihmetellen. Vieraita saapui harvoin Keski-Afrikkaan. Monen tunninmatkan laajuudelta joka suunnalle hän tunsi neekeritkin hyvin. Kukaan valkoihoinen mies ei saapunut puolentoista sadan kilometrin päähän, ennenkuin viesti hänen tulostaan jo aikaisemmin ehti Bwanan korviin. Hänen jokainen liikkeensä tiedoitettiin suurelle Bwanalle — sekin, mitä eläimiä vieras tappoi, kuinka monta kutakin lajia, vieläpä millä tavoin hän ne tappoi, sillä Bwana ei sallinut cyanivetyhapon eikä strykniinin käyttämistä, ja myöskin, kuinka hän kohteli "poikiansa."
Useakin eurooppalainen metsästäjä oli mahtavan englantilaisen käskystä käännytetty takaisin rannikolle, kun hän oli ollut aiheettoman julma mustille seuralaisilleen; eräs, jota oli sivistyneissä yhteiskunnissa kauan mainittu uljaana erämiehenä, karkoitettiin Afrikasta ja lisäksi kiellettiin koskaan tänne palaamasta, kun Bwana oli saanut tietoonsa, että hänen runsas saaliinsa, neljätoista leijonaa, oli tulos ahkerasta myrkkysyötin käyttämisestä.
Senpä vuoksi kaikki kunnolliset metsämiehet ja kaikki alkuasukkaat häntä rakastivat ja kunnioittivat. Hänen sanansa oli lakina täällä, missä ennen ei ollut laista mitään tietty. Tuskin oli rannikolta rannikolle ainoatakaan päämiestä, joka ei mieluummin olisi totellut Bwanan kuin heidän palveluksiaan käyttävien erämiesten käskyjä, Ja niinpä olikin helppo pakottaa jokainen epämieluinen muukalainen takaisin — Bwanan tarvitsi vain uhata, että hän käskisi hänen neekeriensä hänet jättää.
Mutta tuolla nyt tuli kaiketi joku, joka oli päässyt livahtamaan maahan huhun siitä kertomatta. Bwana ei käsittänyt, kuka tuo lähestyvä ratsastaja voisi olla. Sen vieraanvaraisuuden mukaisesti, joka kautta maailman on rajaseuduilla yleinen, hän meni portille miestä vastaan, lausuen hänet tervetulleeksi, ennenkuin hän oli astunut ratsultaankaan maahan. Hän oli kookas, kolmikymmenvuotias, ehkä neljälläkymmenellä oleva mies, sopusuhtainen ruumiiltaan, vaaleatukkainen ja sileäksi ajeltu. Miehessä oli ärsyttävää tutunomaisuutta, joten Bwanasta oli varmaa, että hänen pitäisi tietää vieraan nimi, mutta kuitenkaan hän ei sitä muistanut. Tulija oli ilmeisesti skandinaavista rotua, kuten hänen ulkomuotonsa ja ääntämisensä osoittivat. Hänen käytöstapansa oli karkeahko, mutta avomielinen. Hän teki hyvän vaikutuksen englantilaiseen, joka tässä villissä ja sivistymättömässä seudussa oli tottunut vastaanottamaan muukalaisia heidän sisäisen arvonsa perusteella, tekemättä mitään kysymyksiä ja otaksuen heistä parasta, kunnes he mahdollisesti osoittautuivat arvottomiksi saamaan hänen puoleltaan ystävyyttä tai vieraanvaraisuutta.
"Varsin harvinaista on, että valkoinen mies saapuu tänne huhun edeltäpäin kertomatta hänestä", sanoi Bwana heidän yhdessä kävellessään kedolle päin, jolle vieras hänen tarjouksensa mukaan saisi päästää pienen hevosensa laitumelle. "Ystäväni, alkuasukkaat, toimittavat meille jokseenkin tarkat tiedot."
"Luultavasti siksi, että minä tulen etelästä päin", selitti muukalainen, "ette ole kuullut saapumisestani. Monen päivän matkalla en ole nähnyt yhtään kylää."
"Ei, meistä etelään ei niitä ole peninkulmain piirissä", vastasi Bwana. "Senjälkeen kun Kovudu jätti maansa, en juuri luule voitavan tavata alkuasukasta sillä suunnalla kymmenenkään päivämatkan päässä."
Bwana ihmetteli, että yksinäinen valkoinen mies oli voinut etelästä käsin matkata niin pitkän taipaleen, villin seudun halki, joka ei tarjonnut mitään vieraanvaraisuutta. Ikäänkuin arvaten, mitä toinen tietystikin ajatteli, ehätti vieras selittämään.
"Minä saavuin pohjoisesta tehdäkseni vähän kauppaa ja metsästääkseni", sanoi hän, "ja jouduin poletulta reitiltä pois. Poikieni johtaja, joka safariini kuuluvista oli ainoa tällä seudulla ennen käynyt, sairastui ja kuoli. Emme voineet tavata keitään alkuasukkaita oppaiksemme, ja niin olen pyrkinyt vain suoraan pohjoista kohti. Toista kuukautta olemme eläneet pyssyillä hankkimastamme riistasta. Emme aavistaneet täällä asuvan valkoisia tuhannenkaan kilometrin päässä meistä, kun viimeksi leiriydyimme vesiallikolle tasangon syrjään. Tänä aamuna lähdin metsästämään ja nähtyäni savua nousevan uuninpiipustanne lähetin aseenkantajani takaisin leiriin tätä hyvää uutista ilmoittamaan ja ratsastin itse suoraan tänne. Tietysti olen teistä kuullut — kuuleehan teistä jokainen Keski-Afrikkaan saapuva — ja olisin hyvin mielissäni, jos sallisitte minun levähtää ja metsästellä tällä tienoolla muutaman viikon."