"Tietysti", vastasi Bwana. "Siirtäkää leirinne virran varrelle poikieni leirin alapuolelle ja olkaa kuin kotonanne."
He saapuivat nyt kuistille, ja Bwana esitteli vieraan Miriamille ja My
Dearille, jotka olivat juuri tulleet sisältä huoneista.
"Tämä on herra Hanson", lausui hän, käyttäen nimeä, jonka vieras oli hänelle maininnut. "Hän on kauppamies, joka oli eksynyt eteläisessä viidakossa."
My Dear ja Miriam kumarsivat vastaukseksi esittelyyn. Mies näkyi olevan jokseenkin nolo heidän läheisyydessään. Hänen isäntänsä arveli sen johtuvan siitä, että hänen vieraansa oli tottumaton sivistyneiden naisten seuraan; senvuoksi hän pian keksi verukkeen vapauttaakseen hänet tästä nähtävästi tukalasta kohtauksesta ja vei hänet pois kirjastoonsa, tarjoten konjakkia ja soodaa, jotka ilmeisesti hämmensivät Hansonia paljoa vähemmän.
Molempain miesten mentyä kääntyi Miriam My Dearin päin.
"Omituista", sanoi hän, "mutta melkeinpä voisin vannoa, että olen joskus ennen nähnyt herra Hansonin. Se on omituista, mutta ihan mahdotonta", eikä hän sitä sen enempää ajatellut.
Hanson ei noudattanut Bwanan kehoitusta siirtää leiriänsä lähemmäksi uutisasuntoa. Hän sanoi, että hänen neekerinsä olivat riidanhalusia, joten oli parempi, että ne pysyivät jonkun matkan päässä; ja hän itse kävi talossa vain vähän ja vältti silloin aina naisten seuraa, mikä tietenkin aiheutti vain hiukan leikinlaskua yksinkertaisen kauppamiehen ujoudesta. Hän seurasi miehiä useille metsästysretkille, jolloin nämä huomasivat hänen olevan täysin perehtyneen kaikkiin suurriistan ajossa esiintyviin hienoihin yksityisseikkoihin. Iltaisin hän usein vietti pitkiä aikoja suuren maatilan valkoihoisen pehtoorin parissa, kaiketikin tavaten tämän karkeamman miehen seurassa enemmän yhteisiä harrastuksia kuin hänellä oli Bwanan sivistyneiden vieraiden kanssa. Niinpä hän iltaisin olikin tutunomainen henkilö talossa. Hän tuli ja meni mielensä mukaan ja käveli usein yksinään laajassa kukkatarhassa, joka oli My Dearin ja Miriamin erikoisena ilona ja ylpeytenä. Ensi kerralla, jolloin hänet sieltä yllätettiin, hän pyysi kömpelösti anteeksi, selittäen aina rakastaneensa Pohjois-Euroopan kauniita tuttuja kukkasia, joita My Dear oli niin hyvällä menestyksellä siirtänyt Afrikan maaperälle kasvamaan.
Mutta olivatkohan sittenkään samettihaavan ja punalatvan alati kauniit kukat häntä viettelemässä puutarhan sulotuoksuiseen ilmaan vaiko se äärettömän paljoa kauniimpi kukkanen, joka usein käveli kukkasarkojen välissä suuren kuun alla — mustatukkainen, päivettynyt Miriam?
Hanson oli viipynyt kolme viikkoa. Tällä välin hän sanoi neekeriensä lepäävän ja keräävän voimia etelänpuolen tiettömässä viidakossa kärsimiensä kauheiden koettelemusten jälkeen; mutta hän ei ollut viettänyt päiviään niin joutilaana kuin sivullisesta näytti. Hän oli jakanut pienen joukkonsa kahteen osaan, määräten kummankin johtajaksi miehen, johon luuli voivansa luottaa. Näille hän selitti ohjelmansa ja lupasi runsaan palkkion, jos he auttaisivat hänen suunnitelmansa onnelliseen päätökseen. Toisen osaston hän siirsi hyvin verkalleen pohjoista kohti polkua pitkin, joka yhtyy Saharaan etelästä päin tuleviin suuriin karavaaniteihin. Toisen hän lähetti suoraan länteenpäin, käskien sen pysähtyä ja vakinaisesti leiriytyä ihan sen suuren virran toiselle puolelle, joka oli luonnollisena rajana Bwanan täydellä syyllä melkein omanaan pitämälle alueelle.
Isännälleen hän selitti, että hän marssitti safariansa verkalleen pohjoista kohti, — länteenpäin liikkuvasta osastosta hän ei virkkanut mitään. Sitten hän eräänä päivänä ilmoitti, että puolet pojista olivat karanneet, sillä huvilasta oli saapunut metsästysseurue hänen pohjoiselle leirilleen, ja hän pelkäsi sen huomanneen hänen seuralaistensa lukumäärän supistuneen.