Tällä kannalla olivat asiat, kun Miriam eräänä kuumana yönä, saamatta unta silmiinsä, nousi ja meni ulos puutarhaan. Hänen jalosukuisuutensa Morison oli illalla taaskin muistutellut kosinnastansa, ja tytön mieli oli niin kuohuksissa, että hän ei voinut nukahtaa.
Ison kukkivan pensaan takana loikoi Hanson katsellen tähtiä ja odottaen. Sillä tavoin hän oli samassa paikassa loikonut monet yöt ennen. Mitä tai ketä hän odotteli? Hän kuuli tytön lähestyvän ja kohosi toisen kyynärpäänsä varaan. Kahdentoista askeleen päässä seisoi hänen ponihevosensa, päitset kierrettyinä aidanseipääseen.
Verkalleen kävellen lähestyi Miriam pensasta, jonka takana odottaja loikoi. Hanson veti ison intialaisen silkkinenäliinan taskustaan ja kohosi väijyen polvilleen. Alhaalta karjapihasta kuului ponin hirnuntaa. Etäällä tasangon takana karjui leijona. Hanson muutti asentoansa, kunnes istui kyykkysillään molemmilla jaloillaan, valmiina nousemaan nopeasti pystyyn.
Taaskin hirnahti poni — tällä kertaa lähempänä. Sitten hän kuuli sen ruumiin harjaavan pensaita. Ja Hanson ihmetteli, että eläin oli päässyt aitauksesta, sillä selvästi se oli jo puutarhassa. Hän käänsi päänsä hevosta kohti, ja se, mitä hän näki, sai hänet painumaan maahan pensaiden juurelle. Tulossa oli mies taluttaen kahta ponia.
Tyttökin erotti nyt ääntä ja pysähtyi kuuntelemaan. Hetkistä myöhemmin hänen jalosukuisuutensa Morison Baynes tuli esille, kaksi satuloittua ratsua kintereillään.
Miriam vilkaisi häneen kummastuneena. Hänen jalosukuisuutensa virnisti omituisesti.
"En voinut nukkua", selitti hän, "ja olin lähdössä hiukan ratsastamaan, kun satuin huomaamaan teidät täällä ulkona ja arvelin, että haluaisitte tulla mukaan. Onhan öinen ratsastus aika reipasta ja hauskaa urheilua. Tulkaa pois!"
Miriam nauroi. Seikkailu huvitti häntä.
"Lähdetään vain", sanoi hän.
Hanson noitui partaansa. Nuo kaksi taluttivat hevosensa puutarhan portista ulos. Siellä he huomasivat Hansonin ratsun.