Tämän jutun muistaessaan tunsi Baynes puistatusta ja koetti arvailla, mitä hänen isäntänsä tekisi miehelle, joka oli yrittänyt varastaa hänen nuoren valkoisen holhokkinsa. Se ajatus kavahdutti hänet pystyyn.
"Niin", sanoi hän hermostuneesti, "meidän tulee heti lähteä täältä.
Tunnetko reitin pohjoiseen?"
Esimies tunsi sen ja toimitti safarin viivyttelemättä matkalle,
Oli keskipäivä, kun väsynyt ja hiestynyt juoksija saavutti eteenpäin pyrkivän pienen jonon. Hänen toverinsa tervehtivät häntä iloisin huudoin, ja hän kertoi heille kaikki mitä tiesi ja arvasi heidän isäntänsä toimista, niin että asiat olivat selvillä koko safarille ennenkuin Baynes, joka ratsasti jonon etupäässä, sai kuulla tapahtumista ja Malbinin edellisenä iltana aukeamalle heittämän neekerin kuvitteluista.
Kun hänen jalosukuisuutensa Morison oli kuunnellut kaikkea, mitä "pojalla" oli kerrottavaa, ja huomannut kauppiaan käyttäneen häntä välikappaleena, siten saadakseen Miriamin haltuunsa, kuohahti hänen verensä raivosta, ja hän vapisi tytön turvallisuuden puolesta.
Että toinen ei suunnitellut pahempaa kuin mitä hän itse oli aikonut, ei mitenkään lieventänyt toisen rikoksen kataluutta. Alussa hänen mieleensä ei juolahtanut, että hän olisi tehnyt Miriamille vääryyttä yhtä paljon kuin otaksui "Hansonilla" olevan mielessä. Nyt hän raivosi pikemminkin kuin mies, joka on lyöty omassa pelissään ja jolta on riistetty hänen jo omanaan pitämänsä saalis.
"Tiedätkö mihin isäntäsi on mennyt?" kysyi hän neekeriltä.
"Kyllä, herra", vastasi musta. "Hän ratsasti toiseen leiriin, jonka vieressä iso afi virtaa kauas päivänlaskua kohti."
"Voitko opastaa minut sinne?" kysyi Baynes.
Neekeri nyökkäsi myöntävästi. Tässä hän näki tilaisuuden kostaa vihatulle isännälleen ja samalla välttää suuren Bwanan vihan, hänen kun kaikki varmasti otaksuivat ryhtyvän ensiksi ajamaan takaa pohjoista safaria.