Heti pörhisti Taug niskakarvojaan. Surmata Tarzan! "Ensin teidän on tapettava Taug", ärähti hän ja lönkytti tiehensä ruokailemaan.
Mutta juonittelijoihin yhtyi toisia. He ajattelivat monia Tarzanin suorittamia töitä, joita apinat eivät tee eivätkä käsitä. Taaskin Gunto äänesti, että tarmangani, valkea apina, olisi surmattava, ja toiset, joissa kuulemansa jutut herättivät pelkoa ja jotka pelkäsivät Tarzanin suunnittelevan Goron tappamista, tervehtivät ehdotusta hyväksyvästi murahdellen.
Heidän joukossaan oli Tika, joka kuunteli hörössä korvin; mutta hän ei korottanut ääntään suunnitelman puolesta. Sensijaan hän pörhisti niskakarvansa, paljasti torahampaansa ja lähti sitten etsimään Tarzania; mutta hän ei löytänyt apinamiestä, koska tämä oli harhailemassa kaukana pyyntimatkoillaan. Taugin hän kuitenkin löysi ja kertoi tälle, mitä toiset suunnittelivat, ja kookas uros polki jaloillaan maata ja ärjyi. Hänen verestävät silmänsä kiiluivat suuttumuksesta, hänen ylähuulensa meni irveen, niin että torahampaat paljastuivat ja hänen niskakarvansa nousivat pystyyn; mutta sitten kiiti nakertaja aukeaman poikki, ja Taug syöksähti sitä tavoittamaan. Heti hän näytti unohtaneen ystävänsä vihollisia kohtaan tuntemansa raivon; mutta sellainen oli apinain mieli.
Useiden kilometrien päässä venyi Tarzan huolettomana Tantorin, norsun, leveällä päälaella. Hän raapi isojen korvien taustaa teräväkärkisellä tikulla ja puheli isolle paksunahkaiselle kaikesta siitä, mitä hänen tummatukkaisessa päässään pyöri. Tantor ymmärsi hyvin vähän, jos ollenkaan, hänen sanojaan; mutta Tantor oli mainio kuuntelija, nauttien ystävänsä, rakastamansa ystävän seurasta ja hivelevästä raapimisesta.
Numa; leijona, tunsi ihmisen hajun ja hiipi varovasti sitä kohti, kunnes sai näkyviinsä valtavan, vankkahampaisen koirasnorsun selässä olevan saaliinsa. Sitten se äristen ja murahdellen kääntyi etsimään suotuisampia metsästysmaita.
Norsun sieraimiin kantautui leijonan haju pyörtävän tuulahduksen mukana; hän kohotti kärsäänsä ja pärisytti sitä äänekkäästi. Tarzan ojentautui veltosti taaksepäin loikomaan pitkin pituuttaan selällään norsun karkeassa selässä. Hänen kasvojensa ympärillä surisi kärpäsiä tiheänä parvena; mutta puusta katkaisemallaan lehväisellä oksalla hän verkkaisesti hätisteli niitä pois.
"Tantor", hän sanoi, "on hauska elää. On hauska venyä vilpoisessa siimeksessä. On hauska katsella vihreitä varjoja. On hauska katsella vihreitä puita, ja kukkien kirkkaita värejä — kaikkea, mitä Bulamutumoregare on meitä varten luonut. Hän on meille hyvin hyvä, Tantor; hän on antanut sinulle hentoja lehtiä, puunkuorta ja mehevää ruohoa syödäksesi; minulle hän on antanut Baran, Hortan ja Pisahin, hedelmiä, pähkinöitä ja juuria. Hän on varannut kullekin sitä ravintoa, josta kukin enimmän pitää. Ja hän vaatii meiltä vain, että olemme kylliksi voimakkaita tai kylliksi taitavia ottaaksemme sen. Niin, Tantor, on hupaista elää. Minusta olisi kuolema kammottava."
Tantorilta, pääsi heikko kurkkuäännähdys ja hän taivutti kärsäänsä ylöspäin hyväilläkseen apinamiehen poskea sen päässä olevalla sormimaisella lisäkkeellä.
"Tantor", pyysi Tarzan äkkiä, "käänny hakemaan ruokaa siltä suunnalta, missä Kertshakin, isonapinan, heimo on, että Tarzan saisi ratsastaa kotiin eikä hänen tarvitsisi kävellä!"
Norsu kääntyi ja lähti verkkaisesti astelemaan leveää, puiden reunustamaa polkua pitkin, seisahtuen silloin tällöin katkaisemaan hennon oksan tai kiskaisemaan syötävää kuorta tien vieressä kasvavasta puusta. Tarzan loikoi vatsallaan eläimen päälaella ja selässä, antaen jalkojensa riippua kahden puolen, pää kämmenien varassa, nojaten kyynärpäitään leveään kalloon. Ja niin he hitaasti lähestyivät heimon kokoontumispaikkaa.