Tunnin ajan Tarzan hankki ruokaa. Korkealla sijaitseva pesä sai luovuttaa tuoreen, lämpimän sisältönsä. Hedelmät, marjat ja hennot kasvit pääsivät Tarzanin ruokalistalle siinä lupauksessa, että hän osui niiden kohdalle, sillä hän ei etsinyt sellaisia ravintoaineita. Lihaa, lihaa, lihaa! Apinain Tarzan metsästi aina lihaa; mutta joskus, kuten tänään, sen onnistui välttää häntä.
Hänen vaeltaessaan viidakossa ei hänen toimelias järkensä miettinyt yksinomaan metsästystä, vaan myöskin monia muita seikkoja. Hänellä oli tapana usein muistella edellisten päivien ja tuntien tapahtumia. Hän eli mielikuvituksessaan uudelleen kohtauksen Tantorin kanssa; hän ajatteli kaivavia mustaihoisia ja omituista, peitettyä kuoppaa, jonka he olivat laittaneet. Hän aprikoi moneen kertaan, mikä sen tarkoitus saattoi olla. Hän vertasi toisiinsa havaintoja, ja hänessä heräsi mielteitä. Hän vertasi toisiinsa mielteitä ja saavutti johtopäätelmiä. Ne eivät aina olleet oikeita, se on totta, mutta ainakin hän käytti aivojaan Jumalan aikomaan tarkoitukseen, mikä ei ollutkaan niin kovin vaikeata, koska häntä eivät estäneet välilliset, usein harhaan vievät, toisilta saadut mielipiteet.
Ja kun hän mietti peitettyä kuoppaa, niin äkkiä hänen sielunsa silmien edessä häämötti kookas, tumman harmaa ruho, joka lönkytti raskaasti viidakkopolkua myöten. Heti Tarzan jännittyi äkillisen pelon valtaamana. Päätös ja toiminta olivat tavallisesti yhtäaikaisia apinamiehen elämässä, ja niinpä hän nytkin riensi lehväisiä oksia pitkin, ennenkuin käsitys kuopan tarkoituksesta oli ehtinyt tarkoin muovautua hänen mielessään.
Heilahdellen huojuvalta oksalta toiselle hän kiiti metsän keskitasannetta pitkin, jossa puut olivat lähellä toisiaan. Joskus hän pudottautui maahan ja juoksi äänettömästi ja nopsin jaloin lahoavan kasvullisuuden muodostamalla matolla, hypähtäen taaskin puihin, kun yhteen takertunut alakasvullisuus esti nopean etenemisen maan pinnalla.
Tuskassaan hän unohti kaiken varomisen. Eläimen varovaisuuden voitti ihmisen uskollisuus, ja niinpä sattui, että hän joutui laajalle, puuttomalle aukeamalle vähääkään ajattelematta, mitä saattaisi olla siellä tai sen toisella laidalla tukkimassa hänen tietään.
Hän oli puolimatkassa sen poikki, kun suoraan hänen edessään ja vain muutamien metrien päässä hänestä korkean ruohikon keskeltä kohosi ilmaan puolikymmentä räkättävää lintua. Tarzan poikkesi heti syrjään, sillä hän tiesi perin hyvin, minkälaisen otuksen läsnäolosta nämä pienet vartijat olivat todistuksena. Samalla kertaa kompuroi Buto, sarvikuono, lyhyille jaloilleen ja hyökkäsi raivoisasti. Umpimähkäinen on Buton, sarvikuonon, hyökkäys. Heikkoine silmineen se näkee hyvin kehnosti lyhyidenkin matkojen päästä, ja on vaikea päättää, johtuvatko sen harhailevat syöksyt kauheasta pelosta, kun se yrittää päästä pakoon, vaiko kärtyisestä luonnosta, jonka yleensä luullaan sillä olevan. Eikä sillä seikalla olekaan paljon merkitystä sille, jonka kimppuun. Buto karkaa, sillä jos Buto saa hänet sarveensa ja pääsee häntä heittelemään, niin luultavasti hän ei välitä mistään senjälkeen.
Ja tällä kertaa Buto sattui juoksemaan suoraan Tarzania kohti heidän välillään olevan, muutamia metrejä leveän, polvenkorkuisen ruohikon halki. Vahingossa se osui apinamieheen päin ja sitten sen heikot silmät erottivat vihollisen, ja päästäen sarjan korskahduksia se karkasi suoraa päätä hänen kimppuunsa. Pienet sarvikuonolinnut lepattivat ja kiertelivät jättiläismäisen isäntänsä ympärillä. Aukeaman reunoilla kasvavien puiden oksilla räkätti ja äkeili ainakin parikymmentä marakattia, kun kiukustuneen eläimen kovaääniset korskahdukset panivat ne hätäisesti pyrkimään pelästyneinä ylemmille oksille. Vain Tarzan näytti olevan välinpitämättömän tyyni.
Hän seisoi suoraan hyökkäyssuunnassa. Hänellä ei ollut aikaa etsiä suojaa puista aukeaman ulkopuolella, eikä Tarzanilla ollut vähääkään halua viivästyttää matkaansa Buton tähden. Hän oli kohdannut tämän typerän eläimen ennenkin ja tunsi sitä kohtaan hiukan halveksimista.
Ja nyt oli Buto hänen kimpussaan, sen jykevä pää oli alhaalla ja pitkä, vankka sarvi kallistettuna siihen hirveään työhön, johon luonto oli sen määrännyt. Mutta kun se nykäisi sarven ylöspäin, niin se puhkaisi vain pelkkää ilmaa, sillä apinamies oli kissamaisen keveästi hypännyt uhkaavan sarven yli sarvikuonon leveään selkään. Vielä hyppy, ja hän oli maassa eläimen takana ja kiiti hirven lailla puita kohti.
Raivostuneena ja ihmeissään uhrinsa kummallisesta katoamisesta Buto pyörsi ympäri ja lähti rajusti juoksemaan toiseen suuntaan, joka nyt sattumalta ei ollut se, johon Tarzan oli paennut, ja niin pääsi apinamies turvallisesti puihin ja lähti jatkamaan nopeaa matkaansa metsän läpi.