Hänen vangitsijansa saattoivat häntä erääseen majaan, jossa hän saisi virua sidottuna ja vartioituna yöllistä hurjaa juhlaa varten, odottaen tuskaista kuolemaansa. Hän pysähtyi kuullessaan Tantorin kutsuvan äänen, kohotti päätään ja päästi niin peloittavan kiljahduksen, että kylmät väreet kulkivat pitkin taikauskoisten neekerien selkäpiitä ja häntä vahtivat soturit hypähtivät taaksepäin, vaikka heidän vankinsa kädet olivatkin vankasti köytetyt selän taakse.
Keihäät tanassa he ympäröivät hänet, kun hän seisoi vielä hetkisen paikallaan kuunnellen. Heikosti tuli etäisyydestä toinen huuto vastaukseksi, ja Apinain Tarzan kääntyi tyytyväisenä astelemaan edelleen majalle, johon hänet piti teljetä.
Iltapäivä kului. Häntä ympäröivästä kylästä kuuli apinamies juhlan valmisteluhyörinää. Majan ovelta hän näki naisten sytyttelevän keittotuliaan ja täyttävän savisia kattiloitaan vedellä; mutta sen kaiken ylitse hän herkisti korviaan kuullakseen Tantorin lähestyvän viidakon lävitse.
Myöskin Tarzan uskoi vain puolittain hänen saapuvan.
Hän tunsi Tantorin jopa paremmin kuin Tantor itse. Hän tiesi jättiläismäisessä ruhossa piilevän aran sydämen. Hän tiesi, kuinka kauheaa pelkoa gomanganien haju herätti Tantorin villissä rinnassa, ja yön tullen kuoli toivo hänen sydämestään, ja villieläimelle, jollainen hänkin oli, ominaista stoalaista tyyneyttä osoittaen hän alistui kohtaamaan häntä odottavaa kohtaloa.
Koko iltapäivän hän oli ponnistelemistaan ponnistellut repiäkseen ranteitaan kahlehtivat siteet. Ne antoivat perään hyvin verkkaisesti. Hän saisi kenties kätensä vapaiksi, ennenkuin häntä tultaisiin viemään teurastettavaksi, ja jos se onnistuisi — Tarzan nuolaisi huuliaan sitä ajatellessaan ja hymyili kylmää, julmaa hymyä. Hän saattoi mielessään kuvitella pehmeän lihan tunnun sormissaan ja valkoisten hampaittensa uppoamisen vihamiestensä kurkkuihin. Hän antaisi heidän maistaa vihaansa, ennenkuin he saisivat hänet nujerretuksi!
Vihdoin he saapuivat — maalatut, sulitetut soturit — vielä kamalamman näköisinä kuin miksi luonto oli heidät aikonut. He tulivat ja sysäsivät hänet ulkoilmaan, jossa kokoontuneet kyläläiset tervehtivät hänen ilmestymistään hurjilla huudoilla.
Paalulle hänet vietiin, ja kun häntä tyrkättiin raa'asti sitä vastaan, valmistautuen kiinnittämään hänet lujasti siihen kuolontanssia varten, jonka pyörteet pian ympäröisivät hänet, jännitti Tarzan valtavia lihaksiaan ja katkaisi yhdellä ainoalla voimakkaalla nykäisyllä hihnat, joilla hänen kätensä oli sidottu. Nopeasti kuin ajatus hän hypähti eteenpäin lähimpien soturien keskelle. Isku kaatoi yhden maahan, samalla kun apinamies ikenet irvissä ja muristen tarrautui erään toisen rintaan. Hänen hampaansa upposivat heti vastustajan kurkkuun, mutta sitten oli puolisataa mustaihoista karannut hänen kimppuunsa ja kaatanut hänet maahan.
Apinamies otteli lyöden, raapien ja purren — kuten hänen kasvattajakansansa oli opettanut hänet taistelemaan — kuten äärimmäiseen hätään joutunut villipeto tekee. Voimiensa, vikkelyytensä, rohkeutensa ja älynsä nojalla olisi hän helposti kyennyt pitämään puoliaan puolta tusinaa neekeriä vastaan käsikähmässä, mutta ei edes Apinain Tarzan voinut toivoa kykenevänsä menestyksellisesti vastustamaan puolta sataa.
Vähitellen olivat he saamaisillaan hänet nujerretuksi, vaikka pariltakymmeneltä heistä vuoti verta pahoista haavoista ja kaksi virui aivan hiljaa taistelevien jaloissa ja kierivien ruumiiden alla.