Heti unohtui Shitalta, pantterilta, balu. Nyt se tahtoi vain repiä voimakkailla kynsillään vastustajansa lihakset siekaleiksi, upottaen keltaiset torahampaansa apinamiehen pehmeään, sileään ihoon, mutta Tarzan oli ennenkin otellut viidakon kissaeläinten kanssa. Jo ennenkin hän oli taistellut torahampaisia hirviöitä vastaan, eikä hän aina ollut selviytynyt vaurioitta. Hän tunsi itseään uhkaavan vaaran, mutta Apinain Tarzan oli karaistunut katsomaan kipuja ja kuolemaa silmiin eikä väistänyt kumpaakaan, sillä hän ei pelännyt kumpaakaan.
Pujahtaessaan Shitan käpälän alitse hän hypähti pedon taakse ja sitten se kullanruskeaan selkään, upottaen hampaansa Shitan niskaan, toisen kätensä sormet kaulan turkkiin ja iskien toisella kädellään aseensa Shitan kylkeen.
Kerran toisensa jälkeen kiersi Shita ympäri ruohikossa, muristen ja kiljuen, raapien ja purren, hurjasti rimpuillen pudistaakseen vastustajansa irti tai saadakseen jonkun osan hänen ruumiistaan hampaiden tai kynsien ulottuviin.
Kun Tarzan syöksähti käsikähmään pantterin kanssa, oli Tika juossut vikkelästi esiin ja temmannut balunsa. Nyt hän istui korkealla puussa, turvassa vaaralta, puristaen pienokaistaan karvaista rintaansa vasten, samalla kun hänen pienet hurjat silmänsä tähyilivät aukealla kieriskeleviä ottelijoita ja hänen raju äänensä usutti Taugia ja muita uroksia sekaantumaan kamppailuun.
Yllytyksestä kiihtyneet urokset menivät lähemmäs, pitäen kahta kamalampaa elämää; mutta Shitalla oli jo kylliksi työtä — se ei edes kuullut heidän meluaan. Kerran hänen onnistui osittain kirvoittaa apinamies selästään, niin että Tarzan hetkiseksi joutui hirveiden kynsien etupuolelle, ja ennenkuin hän ennätti saada takaisin aikaisemman otteensa, viilsi pantterin takakäpälän sivallus hänen jalkansa auki lonkasta polveen saakka.
Tämän veren näkeminen ja haju kenties vaikutti apinoihin; mutta
Taugille on oikeastaan annettava kunnia siitä, mitä he tekivät.
Taug, joka vain hetkinen sitten oli vimmastunut Apinain Tarzanille, seisoi aivan ottelevien vieressä, tuijottaen heihin punareunaisine, pienine, ilkeine silmineen. Mitä liikkui hänen villissä mielessään? Nauttiko hän äskeisen kiusaajansa vähän kadehdittavasta asemasta? Toivoiko hän näkevänsä Shitan isojen hampaiden iskeytyvän apinamiehen pehmeään kurkkuun? Vai tajusiko hän, kuinka suurta rohkeutta ja epäitsekkyyttä todisti se, että Tarzan oli syöksynyt pelastamaan Tikan balua — Taugin pientä balua — pannen siinä oman henkensä vaaraan? Onko kiitollisuus vain ihmisille ominainen tunne vai tuntevatko sitä myöskin alemmat eläimet?
Kun Tarzanin veri alkoi vuotaa, silloin Taug vastasi näihin kysymyksiin. Kookkaan ruumiinsa kaikella painolla hän heittäytyi Shitan kimppuun, muristen kamalasti. Hänen pitkät torahampaansa upposivat valkoiseen kurkkuun. Hänen voimakkaat kätensä pieksivät ja repivät pehmoista turkkia, niin että karvat pölisivät viidakon tuulahduksen vietäviksi.
Ja Taugin esimerkki silmiensä edessä hyökkäsivät muut urokset, peittäen Shitan raatelevilla hampaillaan ja täyttäen koko metsän sotahuutojensa huumaavalla melulla.
Oi, sepä vasta oli viehättävä ja innostava näky — tämä ylimpien apinain ja kookkaan valkoisen miehen taistelu ikivanhaa vihollista, Shitaa, pantteria, vastaan!