Hulluna innostuksesta Tika suorastaan tanssi oksallaan, joka huojui hänen raskaasta painostaan, ja Thaka, Mumga, Kamma ja muut Kertshakin heimon naaraat tekivät kimakoilla karjaisuillaan viidakossa nyt vallitsevan metelin vieläkin hornamaisemmaksi.
Purren ja purtuna, repien ja revittynä Shita kamppaili henkensä edestä; mutta hänellä oli ylivoima vastassaan. Jopa Numa, leijonakin, olisi empinyt ahdistaa niin suurta lukumäärää Kertshakin heimon isoja urosapinoita, ja kun eläinten kuningas nyt lähes kilometrin päähän kuuli tämän hirveän tappelun äänet, nousi se levottomana puolipäivä-uinailustaan ja hölkytti kauemmaksi viidakkoon.
Pian lakkasivat Shitan raadellun ja verisen ruumiin jättimäiset ponnistukset. Se jäykkeni kuin suonenvedossa, värisi ja oli hiljaa, mutta apinat jatkoivat repimistään, kunnes kaunis nahka oli ihan siekaleina. Vihdoin he herkesivät pelkästään ruumiillisen väsymyksen tähden, ja sitten nousi sekasortoisina myllertäneiden vartaloiden keskeltä veren punaama jättiläinen suorana kuin keihäs.
Hän laski toisen jalkansa pantterin raadolle, kohotti veren tahraamat kasvonsa päiväntasaajan sinistä taivasta kohti ja kajautti urosapinain kauhistuttavan voittohuudon.
Toinen toisensa jälkeen noudattivat hänen Kertshakin heimoon kuuluvat karvaiset toverinsa hänen esimerkkiään. Naaraat laskeutuivat turvaisilta oksiltaan ja pieksivät ja häpäisivät Shitan kuollutta ruumista. Nuoret apinat suorittivat taistelun uudelleen, matkien valtavia vanhempiaan.
Tika oli aivan lähellä Tarzania. Tämä kääntyi ja näki hänen painavan balua lujasti rintaansa vasten; apinamies ojensi kätensä ottamaan pienokaista, odottaen Tikan karkaavan hampaat irvissä kimppuunsa; mutta sensijaan naaras laski halun hänen käsivarrelleen, tuli lähemmäksi ja nuoli hänen kauheita haavojaan.
Ja samassa Taug, joka oli selviytynyt vain muutamilla naarmuilla, tuli kyyköttämään Tarzanin viereen, katseli häntä, kun hän leikki pikku balun kanssa, ja vihdoin myöskin Taug kumartui auttamaan Tikaa puhdistamaan ja parantamaan apinamiehen vammoja.
NELJÄS LUKU
Tarzanin jumala.
Isä-vainajansa kirjoista, joihin Apinain Tarzan tutustui suojaisen sataman pohjukassa sijaitsevassa pienessä majassa, löysi hän paljon sellaista, mikä oli omiaan panemaan hänen nuoren päänsä ymmälle. Vaivojaan säästämättä ja kärsivällisesti uurastamalla hän oli ilman apua saanut selville kirjojen sivuille painettujen, tanssivalta hyttysparvelta näyttävien merkkien tarkoituksen. Hän oli oppinut, että ne niissä monissa yhtymissä, joissa ne esiintyivät, puhuivat äänetöntä, outoa kieltä, kertoivat ihmeellisistä asioista, joita pieni apinapoika ei millään tavoin kyennyt täysin käsittämään; ne kiihoittivat hänen uteliaisuuttaan, vilkastuttivat hänen mielikuvitustaan ja valoivat hänen sieluunsa voimakasta tiedon kaipuuta.