Miksi eivät kaikki viidakon asukkaat olleet puissa? Miksi eivät puut olleet jotakin muuta? Miksi oli Tarzan erilainen kuin Taug, Taug erilainen kuin Bara, kauris, ja Bara erilainen kuin Shita, pantteri, ja miksi ei Shita ollut samanlainen kuin Buto, sarvikuono? Mistä ja miten tulivat he kaikki — puut, kukat, hyönteiset ja viidakon lukemattomat asukkaat?
Aivan aavistamatta välähti Tarzanin päähän ajatus. Tutkiessaan sanakirjassa esiintyviä lukuisia Jumalan määritelmiä hän oli tavannut sanan luoda — "tehdä olemassa olevaksi; tehdä tyhjästä".
Tarzan oli melkein saavuttanut jotakin kouraantuntuvaa, kun kaukaa kuuluva valitus sai hänet hätkähtäen heräämään mietiskelystään nykyisen todellisuuden tajuntaan. Valitus oli viidakosta, jonkun matkan päästä Tarzanin huojuvalta lepopaikalta. Se oli pienen balun valitus. Tarzan tunsi sen heti Gazanin, Tikan lapsen, ääneksi. Hänet oli nimitetty Gazaniksi, koska hänen pehmoinen lapsentukkansa oli harvinaisen punainen ja Gazan merkitsee isojen apinain kielellä punainen iho.
Valitusta seurasi heti oikein aito kauhun kirkaisu pienistä keuhkoista. Kuin sähköiskusta virisi Tarzanin toimintahalu. Hän kiiti puiden läpi ääntä kohti kuin jousen lennättämä nuoli. Edeltään hän kuuli täysikasvuisen naarasapinan kiukkuisia ärähdyksiä. Siellä riensi Tika auttamaan. Vaaran täytyi olla hyvin uhkaava. Sen saattoi Tarzan päättää naaraan äänen pelonsekaisesta, raivoisasta sävystä.
Juosten pitkin nuokkuvia oksia, heilahtaen puusta toiseen kiiruhti apinamies ääniä kohti, jotka nyt olivat käyneet korvia huumaaviksi. Kaikilta suunnilta kiiti sinnepäin Kertshakin apinoita, noudattaen balun ja sen äidin äänien vetoomusta, ja heidän tullessaan pani heidän kiljuntansa metsän kajahtelemaan.
Mutta nopeampana kuin raskaat toverinsa jätti Tarzan heidät kaikki jälkeensä. Ensimmäisenä joutui hän näyttämölle. Hänen katsettaan kohdannut näky sai hänen jättiläismäisen vartalonsa värisemään kuin vilusta, sillä vihollinen oli eniten vihattu ja eniten kammottu kaikista viidakon eläimistä.
Kiertyneenä isoon puuhun oli Histah, käärme — tavattoman iso, voimakas, limainen — ja sen murhaavaan syleilyyn, kiedottuna oli Tikan pikku balu, Gazan. Mikään koko viidakossa ei herättänyt Tarzanin rinnassa niin läheisesti pelkoa muistuttavaa tunnetta kuin kamala Histah. Myöskin apinat kammosivat Histahia ja pelkäsivät sitä jopa enemmän kuin Shitaa, pantteria, ja Numaa, leijonaa. Kaikista vihamiehistään he eivät ketään kaartaneet kauempaa kuin Histahia, käärmettä.
Tarzan tiesi, että Tika erikoisesti pelkäsi tätä äänetöntä, inhoittavaa vihollista, ja kun näky avautui hänen silmiensä eteen, kummastutti häntä enimmän Tikan käyttäytyminen, sillä juuri sillä hetkellä, kun hän näki Tikan, karkasi naarasapina välkkyvän käärmeen kimppuun, ja kun voimakkaat kiemurat kietoivat hänet samoin kuin hänen lapsensakin, ei hän millään tavoin koettanut pelastautua, vaan tarttui vääntelehtivään ruumiiseen, turhaan koettaen raastaa sitä irti kirkuvasta balustaan.
Tarzan tiesi liian hyvin, kuinka syvälle Histahin pelko oli syöpynyt Tikaan. Siksi hän tuskin voi uskoa omia silmiään, kun ne vakuuttivat hänelle, että Tika vapaaehtoisesti syöksyi tuohon kuolettavaan syleilyyn. Eikä Tikan synnynnäinen pelko tätä hirviötä kohtaan ollut paljoakaan kauheampi kuin itse Tarzanin. Vapaaehtoisesti ei Tarzan milloinkaan ollut koskettanut käärmettä. Sen syytä hänen oli mahdoton sanoa, sillä hän ei voinut myöntää pelkäävänsä mitään: eikä se ollutkaan pelkoa, vaan pikemminkin synnynnäistä inhoa; sen hän oli perinyt sivistyneiden esi-isiensä monilta miespolvilta ja ennen heitä kenties lukemattomilta Tikan kaltaisilta esivanhemmilta, joiden kaikkien rinnassa oli sama nimetön kammo tuota limaista matelijaa kohtaan.
Tarzan ei kuitenkaan empinyt sen enempää kuin Tikakaan, vaan kävi Histahin kimppuun yhtä nopeasti ja rajusti kuin olisi tehnyt ahdistaessaan Baraa, kaurista, surmatakseen sen ravinnokseen. Täten häiritty käärme kiemuroi ja mutkitteli hirveästi; mutta hetkeksikään se ei irroittanut otettaan ainoastakaan aikomastaan uhrista, sillä se oli sulkenut myöskin apinamiehen kylmään syleilyynsä, samassa kun tämä oli hyökännyt sen kimppuun.