Monta kertaa oli Tarzan menetellyt samalla tavoin Mbongan, päällikön, kylässä. Hänen salaperäinen, odottamaton ilmestymisensä täytti aina taikauskoisten neekeri-parkojen mielet pakokauhulla; he eivät nähtävästi koskaan voineet tottua hänen näyttäytymiseensä. Juuri tämä pelko antoi näille seikkailuille viehättävän ja hauskan tunnun, jota apinamiehen ihmisluonto kaipasi. Pelkkä tappaminen ei sellaisenaan riittänyt hänelle. Kun Tarzan oli tottunut näkemään kuolemaa, ei se kovinkaan suuresti häntä huvittanut. Hän oli jo aikoja sitten kostanut Kaalan surman, mutta samalla hän oli oppinut tuntemaan, minkälaista kiihoitusta ja nautintoa mustaihoisten kiusoitteleminen tuotti. Siihen hän ei milloinkaan kyllästynyt.
Juuri kun hän oli ponnahtamaisillaan eteenpäin ja päästämäisillään rajun kiljaisun, ilmestyi majan oviaukkoon hahmo. Se oli sama valittaja, jota hän oli tullut vaimentamaan, nuori nainen, jolla oli punainen puikko työnnettynä nenän väliseinän läpi, raskas metallikoru riippumassa alahuulessa, niin että se oli venyttänyt huulen muodottomaksi, kamalan ja inhoittavan näköiseksi, omituisia tatuoimiskuvia otsassa, poskissa ja rinnassa ja ihmeellinen, savea ja metallilankaa käyttämällä muovailtu tukkalaite.
Tulen äkillinen leimahdus valaisi selvästi tätä eriskummaista olentoa ja Tarzan tunsi hänet Momajaksi, Taibon äidiksi. Tuli loi oikullista hohdettaan myöskin Tarzanin varjoisaan piilopaikkaan, niin että hänen vaalean ruskea vartalonsa erottui sitä ympäröivästä pimeydestä. Momaja näki hänet ja tunsi hänet. Huudahtaen hän syöksyi eteenpäin, ja Tarzan meni häntä vastaan. Kun toiset naiset kääntyivät katsomaan, näkivät myöskin he apinamiehen; mutta he eivät lähteneet häneen päin. Sensijaan he kimmahtivat pystyyn kaikki samalla kertaa, kiljaisivat kuin yhdestä kurkusta ja pakenivat kilvan.
Momaja heittäytyi Tarzanin jalkojen juureen, kohotti rukoilevasti kätensä häntä kohti, ja hänen muodottomilta huuliltaan tulvi koskena sanoja, joista apinamies ei ymmärtänyt mitään. Hetkisen hän katseli naisen ylöspäin käännettyjä pelon vääntämiä kasvoja. Hän oli tullut tappamaan, mutta tämä pursuava puhetulva tyrmistytti ja kammotti häntä. Hän vilkaisi levottomasti ympärilleen ja sitten jälleen naiseen. Hänen tunteissaan tapahtui käänne. Hän ei voinut surmata pikku Taibon äitiä eikä liioin voinut jäädä tänne kuuntelemaan tätä sanakohinaa. Tehden nopean kärsimättömän liikkeen, kun hänen seniltainen huvinsa oli turmeltu, hän pyörähti ympäri ja pujahti tiehensä pimeyteen. Hetkistä myöhemmin hän kiiti viidakon sysimustassa yössä, Momajan kirkumisen ja voivotusten käydessä yhä heikommiksi välimatkan kasvaessa.
Häneltä pääsi helpotuksen huokaus, kun hän vihdoinkin pääsi niin kauas, etteivät ne enää kuuluneet. Löydettyään mukavan haarautuman korkealla puussa hän vaipui sikeään uneen saalistavan leijonan ulvoessa ja karjuessa hänen allaan, samalla kun kaukana Englannissa toinen loordi Greystoke riisuutui kamaripalvelijan auttamana ja ryömi tahrattomien lakanoiden väliin, kiroillen ärtyneesti, kun kissa naukui hänen ikkunansa alla.
Kun Tarzan seuraavana aamuna seurasi tuoreita Hortan, metsäkarjun, jälkiä, osui hän kahden gomanganin, toisen ison ja toisen pienen, jäljille. Apinamies, joka oli tottunut ottamaan tarkan selon kaikista havainnoistaan, pysähtyi lukemaan riistapolun pehmeään mutaan kirjoitettua tarinaa. Te ja minä emme olisi nähneet siinä paljoakaan mielenkiintoista, jos sattumoisin olisimme siinä jotakin huomanneet. Kenties me olisimme nähneet mudassa syvennyksiä, jos siellä olisi ollut joku osoittamassa niitä meille, mutta siellä oli niitä lukemattomia, toinen toisensa päällä sekasotkuna, joka olisi meistä ollut aivan käsittämätöntä. Mutta Tarzanille ne kukin kertoivat oman tarinansa. Tantor, norsu, oli mennyt sitä tietä vasta kolme päivää sitten. Numa oli metsästänyt siellä viime yönä, ja Horta, metsäkarju, oli astellut hitaasti polkua pitkin korkeintaan tunti sitten. Mutta Tarzanin huomio kiintyi gomanganien jälkeen. Ne ilmaisivat hänelle, että pohjoista kohti oli mennyt vanhus pienen pojan seuraamana, ja heidän muassaan oli ollut kaksi hyenaa.
Tarzan raapi päätään ymmällä ja epäilevänä. Siitä, miten jäljet olivat päällekkäin, hän näki, etteivät pedot olleet seuranneet ihmisiä, sillä joskus oli toinen heidän edellään, toinen heidän takanaan, ja toisinaan olivat molemmat edellä tai molemmat jäljessä. Se oli perin kummallista, selittämätöntä, etenkin kun jäljet polun leveämmillä kohdilla osoittivat, että hyenat olivat silloin kävelleet toinen toisella, toinen toisella puolella molempia ihmisiä ja aivan heidän likellään. Sitten Tarzan vielä luki pienemmän gomanganin jäljistä, että hän oli vetäytynyt peloissaan syrjään pedon koskettaessa hänen kylkeään, mutta vanhuksen jäljissä ei ollut merkkiä pelosta.
Aluksi Tarzanin huomion oli herättänyt yksinomaan Dangon ja gomanganien jälkien merkillinen rinnakkaisuus, mutta nyt hänen terävä katseensa osui pienen gomanganin jäljissä erääseen seikkaan, joka sai hänet äkkiä pysähtymään. Se oli samanlaista, kuin jos te löydettyänne tieltä kirjeen olisitte äkkiä tuntenut siinä ystävänne tutun käsialan.
"Go-bu-balu!" huudahti apinamies, ja heti hänen muistiinsa välähti Momajan rukoileva käytös, kun tämä oli heittäytynyt hänen eteensä Mbongan kylässä edellisenä iltana. Samassa selvisi hänelle kaikki —valitukset ja voivottelut, neekeriäidin rukous ja nuotion ympärillä istuneiden naisten myötätuntoinen ulvonta. Pieni Go-bu-balu oli taaskin ryöstetty, ja tällä kertaa oli ryöstäjä joku muu eikä Tarzan. Epäilemättä oli äiti luullut pojan olevan jälleen Tarzanin vallassa ja rukoillut häntä antamaan hänelle takaisin halunsa.
Niin, kaikki oli nyt täysin selvillä; mutta kuka saattoi tällä kertaa olla Go-bu-balun ryöstäjä? Tarzan oli ihmeissään, ja häntä ihmetytti myöskin Dangon jälkien näkyminen. Hän tutki asiaa. Jäljet olivat päivän vanhat ja veivät pohjoiseen päin. Tarzan lähti seuraamaan niitä. Paikotellen ne olivat tyyten kadonneet, kun teillä oli liikkunut paljon eläimiä, ja milloin polku vei kalliopohjalle, joutui Apinain Tarzankin melkein neuvottomaksi; mutta ainahan oli silloinkin ihmisen jälkiin tarttunut haju, jonka vain niin tarkat ja harjaantuneet aistimet kuin Tarzanilla oli, saattoivat havaita.