Bukawai istui puun alle. Hän oli perin tyytyväinen, sillä hän tiesi, että joko hänelle maksettaisiin tai hän saisi kostaa. Hän ei pelännyt mitään näiden vierasheimolaisten puolelta, vaikka hän tiesikin hyvin, että he varmasti pelkäsivät ja vihasivat häntä. Hänen pitaalitautinsa riitti jo yksin estämään heitä käymästä häneen käsiksi, ja hänen maineensa poppamiehenä teki hänet kaksin verroin suojatuksi kaikilta hyökkäyksiltä. Parhaillaan hän suunnitteli, miten hän pakottaisi toiset ajamaan kymmentä vuohta hänen luolansa suulle, kun Momaja palasi. Hänen mukanaan oli kolme soturia — Mbonga, päällikkö, Rabba Kega, kylän poppamies, ja Ibeto, Taibon isä. He eivät olleet tavallisissakaan oloissa kauniita miehiä, ja kun heidän kasvonsa nyt olivat suuttumuksesta vääntyneet, niin he olisivat voineet herättää pelkoa kenessä hyvänsä; mutta jos Bukawai pelkäsi, niin ainakaan hän ei sitä näyttänyt. Sensijaan hän tervehti heitä, tuijottamalla heihin röyhkeästi, aikoen siten synnyttää heissä kammottavaa kunnioitusta, kun he saapuivat ja kyykistyivät puoliympyrään hänen eteensä.
"Missä on Ibeton poika?" tiedusti Mbonga.
"Mistä minä sen tietäisin?" huomautti Bukawai vastaan. "Epäilemättä hän on valkoisen pahan hengen hallussa. Jos minulle maksetaan, niin teen tehokkaan taian, ja sitten saamme tietää, missä Ibeton poika on, ja voimme hankkia hänet takaisin. Juuri minun taikani toimitti hänet takaisin viime kerralla, mutta siitä en ole saanut suoritusta."
"Minulla on oma poppamieheni tekemään taikoja", vastasi Mbonga arvokkaasti.
Bukawai irvisti ja nousi seisomaan. "No hyvä", hän virkkoi, "tehköön hän sitten taikansa, ja katsokaamme kykeneekö hän toimittamaan Ibeton pojan takaisin!" Hän astui muutamia askelia poispäin, kääntyen sitten äkäisenä ympäri. "Hänen taikansa ei saata lasta takaisin — sen tiedän, ja sen tiedän myöskin, että kun hänet löydätte, niin ei enää mikään taika kykene tuomaan häntä takaisin, sillä silloin hän on kuollut. Sen olen juuri saanut selville, sillä isäni siskon henki kävi juuri ilmoittamassa sen minulle."
Mbonga ja Rabba Kega eivät liene paljoakaan uskoneet omiin taikoihinsa ja lienevät olleet epäuskoisia toistenkin taikoihin nähden; mutta ainahan oli mahdollista, että niissä oli jotakin, etenkin jos ne eivät olleet heidän omiaan. Eikö ollut yleisesti tunnettua, että Bukawai oli puheissa itse haltioiden kanssa ja että kaksi niistä, hyenojen muodossa oli hänen kanssaan? Mutta he eivät saaneet myöntyä liian hätäisesti. Oli ajateltava hintaa, eikä Mbongalla ollut vähääkään halua luopua kymmenestä vuohesta saadakseen yhden ainoan pienen pojan, joka saattaisi kuolla rokkoon, ennenkuin varttuisi soturin ikään.
"Maltahan", sanoi Mbonga. "Näytähän meille taikojasi, jotta näkisimme, ovatko ne tehokkaita. Sitten voimme puhua maksusta. Rabba Kega tekee joitakuita taikoja myöskin. Saamme nähdä, kumman taiat ovat paremmat. Istu, Bukawai!"
"Maksu on kymmenen vuohta — lihavaa vuohta — uusi vuodematto ja kaksi kuparilanka-kappaletta, jotka ovat yhtä pitkiä kuin kookkaan miehen käsivarsi olkapäästä sormenpäihin saakka; se on suoritettava etukäteen, ja vuohet on ajettava luolani edustalle. Sitten teen taian, ja seuraavana päivänä on poika jälleen äitinsä luona. Sen nopeammin ei sitä voida tehdä, sillä niin voimakkaan taian tekeminen kysyy aikaa."
"Tee meille joitakuita taikoja nyt heti!" vaati Mbonga. "Anna meidän nähdä; minkälaisia taikasi ovat!"
"Tuokaa minulle tulta", vastasi Bukawai, "ja minä teen teille jonkun pienen taian."