Mutta todella uhkaava vaara karkoitti äkkiä pojan mielestä kaikki kuvittelut, sillä päivän valjetessa alkoivat puolittain nälkiintyneet hyenat entistä rajummin ponnistella murtaakseen esteen, joka pidätti niitä pääsemästä saaliinsa kimppuun. Nousten takakäpälilleen ne raapivat ja pieksivät ristikkoa. Silmät levällään Taibo katseli, kun se notkui ja huojui. Kauan se ei voisi, sen hän tiesi, kestää voimakkaiden, äkäisten eläimien ponnistuksia. Jo nyt oli sen yksi nurkka painunut sitä paikallaan pitäneen ulkoneman ohitse. Takkuinen etukäpälä ojentui kammioon. Taibo värisi kuin vilutautinen, sillä hän tiesi, että loppu oli lähellä.
Hän peräytyi vastakkaiselle seinälle ja painautui sitä vasten niin kauaksi pedoista kuin mahdollista. Hän näki, kuinka ärisevä pää tunkeutui ristikon ohitse ja kammottava, irvistävä kita työntyi häntä kohti. Seuraavalla hetkellä murtuisi surkean heikko tekele ja pedot olisivat hänen kimpussaan, repien lihan irti hänen luistaan, jyrsien luita ja tapellen hänen sisälmyksistään.
Bukawai tapasi Momajan Mbongan, päällikön, paaluaitauksen ulkopuolella. Nähdessään hänet nainen horjahti taaksepäin inhosta, mutta syöksähti sitten häntä kohti hampaat irvessä ja kynnet harallaan. Mutta Bukawai pidätti häntä turvallisen välimatkan päässä, uhaten häntä keihäällään.
"Missä on lapseni?" huusi Momaja. "Missä on pikku Taiboni?"
Bukawai aukaisi silmänsä levälleen, onnistuneesti näytellen hämmästynyttä. "Sinun lapsesi!" hän huudahti. "Mitäpä minä hänestä tietäisin, paitsi että pelastin hänet valkean viidakkojumalan kynsistä enkä vielä ole saanut siitä suoritusta? Olen tullut hakemaan vuohia, vuodemattoa ja kuparilangan palasta, joka on yhtä pitkä kuin kookkaan miehen käsivarsi mitattuna olkapäästä sormenpäihin."
"Sinä hyenan hylkiö!" kirkui Momaja. "Lapseni on varastettu, ja varas olet sinä, ihmisen mädäntynyt jäte. Anna hänet minulle takaisin. Muutoin revin silmät päästäsi ja syötän sydämesi villeille sioille."
Bukawai kohautti olkapäitään. "Mitäpä minä tietäisin lapsestasi?" hän kysyi. "Minä en ole häntä vienyt. Jos hänet on uudelleen ryöstetty, niin mitä voisi Bukawai siitä tietää? Ryöstikö Bukawai hänet ensi kerralla? Ei, hänet ryösti valkoinen viidakkojumala, ja kun hän ryösti pojan kerran, niin hän voi ryöstää Taibon toistamiseenkin. Se ei vähääkään liikuta minua. Ensi kerralla toimitin minä lapsen sinulle takaisin, ja nyt olen tullut noutamaan palkkiotani. Jos hän taaskin on poissa, ja jos tahdot saada hänet takaisin, niin Bukawai palauttaa hänet — kymmenestä lihavasta vuohesta, uudesta vuodematosta ja kahdesta kuparilanka-kappaleesta, jotka ovat yhtä pitkiä kuin kookkaan miehen käsivarsi mitattuna olkapäästä sormenpäihin, eikä Bukawai enää puhu mitään niistä vuohista, siitä vuodematosta ja siitä kuparilanka-kappaleesta, jotka sinun olisi ollut maksettava ensimmäisestä taiasta."
"Kymmenen lihavaa vuohta!" kiljui Momaja. "Minä en voisi maksaa sinulle kymmentä lihavaa vuohta yhtä monessa vuodessa. Kymmenen lihavaa vuohta, jopa jotakin."
"Kymmenen lihavaa vuohta", kertasi Bukawai. "Kymmenen lihavaa vuohta, uusi vuodematto ja kaksi kappaletta kuparilankaa, jotka ovat yhtä pitkät kuin —"
Momaja keskeytti hänet, tehden kärsimättömän liikkeen. "Seis!" hän huusi. "Minulla ei ole vuohia. Tuhlaat sanojasi. Odota täällä, sillä aikaa kun minä noudan mieheni! Hänellä on vain kolme vuohta, mutta jotakin on tehtävä. Odota!"