Päästyään lähelle apinoita hän kuuli kovaa hälyä edestäpäin — naaraiden ja balujen äänekästä kirkumista, kookkaiden urosten hurjia, kiukkuisia ärjäisyjä ja murahduksia. Hän kiihdytti heti vauhtiaan, sillä hänen korviinsa saapuvat "Krig-ah!" huudot ilmaisivat hänelle, että hänen tovereillaan oli hätä.
Sillä aikaa kun Tarzan oli ollut omissa hommissaan isävainajansa majassa, oli Taug, Tikan jäntevä puoliso, ollut haeskelemassa ravintoa noin puolentoista kilometrin päässä heimon pohjoispuolella. Saatuaan vihdoin vatsansa täyteen hän oli kääntynyt laiskasti palaamaan aukeamalle, jossa hän oli heimon viimeksi nähnyt, ja pian hän sivuutti sinne tänne yksittäin, kaksittain tai kolmittain hajaantuneita apinoita. Tikaa ja Gazania hän ei tavannut ja alkoi pian tiedustella toisilta, missä he olivat; mutta kukaan ei ollut nähnyt heitä äskettäin.
Alempien olentojen mielikuvitus ei ole kovinkaan kehittynyt. He eivät, kuten te ja minä teemme, loihdi sielunsa silmien eteen eloisia näkyjä siitä, mitä kaikkea on saattanut tapahtua, eikä Taugissa niin ollen nytkään herännyt pahoja aavistuksia siitä, että onnettomuus oli kohdannut hänen puolisoaan ja heidän jälkeläistään — hän vain tahtoi löytää Tikan voidakseen laskeutua pitkäkseen varjoisaan paikkaan ja panna Tikan raapimaan selkäänsä, sillä aikaa kun hän sulatteli aamiaistaan. Mutta vaikka hän huuteli puolisoaan, etsi häntä ja kyseli kaikilta, joita kohtasi, ei hän löytänyt jälkeäkään Tikasta eikä myöskään Gazanista.
Hän alkoi äkämystyä ja hautoa mielessään Tikan kurittamista, koska tämä oli poistunut niin kauas, kun aviopuoliso häntä tarvitsi. Hän eteni etelään päin riistapolkua pitkin; hänen känsittyneet jalkapohjansa ja rystysensä eivät ollenkaan kapsahtaneet maahan sattuessa; äkkiä hän havaitsi Dangon, joka oli pienen aukeaman vastaisella laidalla. Haaskansyöjä ei huomannut Taugia, sillä sen silmät tuijottivat yhä värähtämättä johonkin ruohikossa erään puun alla viruvaan olioon, jonka kimppuun se parhaillaan hiipi, noudattaen lajilleen ominaista salakavalaa varovaisuutta.
Taug, joka itsekin oli hyvin varovainen, kuten pitääkin olla sellaisen, joka vaeltelee viidakossa ja haluaa säilyttää henkensä, kiipesi meluttomasti puuhun, josta hän voi paremmin silmäillä aukeamaa. Hän ei pelännyt Dangoa; mutta hän halusi saada selville; mitä Dango vainusi. Häntä kenties kannusti yhtä paljon uteliaisuus kuin varovaisuus.
Ja kun Taug pääsi sellaiselle kohdalle oksien sekaan, josta hän esteettömästi näki aukeamalle, oli Dango jo nuuhkimassa olentoa, jonka Taug heti tunsi oman pikku Gazaninsa elottomaksi ruumiiksi.
Päästäen niin kauhean, niin petomaisen karjaisun, että se hetkiseksi lamautti yllätetyn Dangon, heittäytyi iso apina valtavine ruhoineen hölmistyneen hyenan niskaan. Kiljuen ja äristen kääntyi maahan rusentunut Dango repimään ahdistajaansa; mutta hän oli yhtä voimaton kuin varpunen haukan kynsissä. Taugin paksut, pahkaiset sormet puristuivat hyenan kurkkuun ja selkään, hänen leukapielensä loksahtivat yhden ainoan kerran takkuiseen niskaan, musertaen selkäytimen, ja sitten hän viskasi kuolleen raadon halveksivasti syrjään.
Taaskin hän kajahdutti huudon, jolla urosapina kutsuu puolisoaan, mutta vastausta ei tullut; sitten hän kumartui nuuhkimaan Gazanin ruumista. Tämän villin, kamalan näköisen pedon rinnassa liikkui, joskin heikoimpina, samanlaisia isällisen rakkauden tunteita, jotka panevat meidänkin sydämemme sykähtelemään. Vaikka meillä ei olisikaan siitä kouraantuntuvia todistuksia, täytyisi meidän se sittenkin tietää, koska vain sen nojalla voidaan selittää ihmisrodun olemassaolo; sillä rodun ollessa varhaisilla asteillaan olisi urosten kateus ja itsekkyys tuhonnut poikaset sitä myöten kuin niitä tuli maailmaan, jollei Jumala olisi heidän pedonrintoihinsa kätkenyt isänrakkautta, jonka voimakkain ilmenemismuoto on urosten suojelemisvaisto.
Taugin suojelemisvaisto oli hyvin kehittynyt; mutta lisäksi hän oli kiintynyt jälkeläiseensä, sillä Taug oli harvinaisen älykäs näyte noista isoista, ihmisenmuotoisista apinoista, joista Gobin alkuasukkaat puhelevat kuiskaten ja joita yksikään valkoihoinen ei ole milloinkaan nähnyt, tai jos on nähnyt, niin ei ole jäänyt eloon kertomaan näkemästään, kunnes Apinain Tarzan joutui niiden keskuuteen.
Ja niinpä Taug suri, kuten kuka muu isä hyvänsä olisi surrut menetettyään pienokaisensa. Teistä olisi pikku Gazan saattanut näyttää kammottavalta ja inhoittavalta otukselta, mutta Taugista ja Tikasta hän oli yhtä kaunis ja herttainen kuin teidän pikku Maijanne tai Juhonne tai Anna-Liisanne teistä; ja hän oli heidän esikoisensa, heidän ainoa balunsa ja urospuolinen — kolme seikkaa, jotka riittävät tekemään apinapienokaisen kenen hyvänsä hellän isän lemmikiksi.