"Jos kolme vahtiurosta olisi ollut paikoillaan heimon ympärillä, niin tätä ei olisi tapahtunut", äkäili Tarzan. "Tällaista tapahtuu vähän väliä, niin kauan kuin te ette pidä kolmea urosta tarkkailemassa vihollisten lähentymistä. Viidakko on täynnä vihollisia, mutta sittenkin te sallitte naaraittenne ja balujenne hakea ruokaa mistä haluavat yksin ja suojelematta. Tarzan lähtee nyt — hän menee etsimään Tikaa ja tuomaan hänet takaisin heimon luokse."
Se ajatus pystyi toisiin uroksiin. "Me lähdemme kaikki", he huusivat.
"Ei", torjui Tarzan, "te ette lähde kaikki. Me emme voi ottaa naaraita ja baluja mukaamme metsästys- ja taisteluretkille. Teidän on jäätävä heidän turvakseen tai menetätte heidät kaikki."
Apinat kynsivät päätään. Hänen neuvonsa viisaus alkoi selvetä heille, mutta aluksi he olivat innostuneet uuteen ajatukseen — että olisi ajettava takaa vierasta pahantekijää, riistettävä häneltä saalis ja rangaistava häntä. Aikakausia kestänyt tapa oli syövyttänyt yhteiskuntavaiston heidän mieliinsä. He eivät tienneet, miksi he eivät olleet tulleet ajatelleeksi rikollisen takaa-ajoa ja rankaisemista — he eivät voineet tietää sen johtuneen siitä, etteivät he olleet vielä kohonneet kylliksi korkealle henkiselle tasolle kyetäkseen toimimaan yksilönä. Kun he joutuivat ahdinkoon, kiidätti yhteiskuntavaisto heidät tiiviiksi laumaksi, sillä sillä tavoin oli isojen, rajujen urosten yhdistynein voimin helpompi puolustaa heitä vihollisia vastaan.
Se ajatus, että heidän olisi jakauduttava, taistellakseen vihollisen, kanssa, ei ollut vielä välähtänyt heidän päähänsä — se oli liian paljon tavoista poikkeava, liian paljon ristiriidassa yhteiskunnan etujen kanssa. Mutta Tarzanista se oli ensimmäinen ja luonnollisin ajatus. Hänen aistinsa ilmaisivat hänelle, että vain yksi ainoa uros oli hyökännyt Tikan ja Gazanin kimppuun. Yhtä ainoata vihollista rankaisemaan ei tarvittu koko heimoa. Kaksi nopeata urosta voisi pian saavuttaa hänet ja pelastaa Tikan.
Aikaisemmin ei kukaan ollut ajatellut lähteä etsimään heimolta silloin tällöin ryöstettyjä naaraita. Jos Numa, Sabor, Shita tai johonkin toiseen heimoon kuuluva urosapina sattui viemään nuoren naaraan tai emon, kun ei ketään ollut saapuvilla — niin naaras oli poissa, siinä kaikki. Jos uhri sattui olemaan jonkin uroksen puoliso, niin leski murahteli yhden tai parin päivän aikana, ja jos oli kylliksi väkevä, otti sitten uuden puolison omasta heimosta; jolleivät voimat siihen riittäneet, niin hän vaelsi kauas viidakkoon etsimään tilaisuutta saadakseen ryöstää naaraan jostakin toisesta heimosta.
Tähän asti oli Apinain Tarzan sopeutunut tällaiseen menettelyyn, koska hän ei ollut tuntenut lainkaan mielenkiintoa ryöstettyjä kohtaan. Mutta Tika oli ollut hänen ensi lemmittynsä, ja Tikan balulla oli hänen sydämessään samanlainen sija kuin hänen omalla balullaan olisi ollut. Vain kerran tätä ennen oli Tarzan tahtonut ajaa takaa ja kostaa. Se oli tapahtunut vuosia sitten, silloin kun Kulonga, Mbongan, päällikön, poika oli tappanut Kaalan. Silloin oli Tarzan yksin seurannut murhaajaa ja kostanut. Nyt häntä kannusti sama intohimo, vaikkakaan ei niin kiihkeänä.
Hän kääntyi Taugiin päin. "Jätä Gazan Mumgan hoivaan"! hän kehoitti. "Mumga on vanha, ja hänen hampaansa ovat murtuneet, eikä hän ole lainkaan hyvä; mutta hän voi vaalia Gazania siihen saakka, kunnes me palaamme mukanamme Tika. Ja jos Gazan on kuollut, kun me tulemme takaisin", lisäsi hän Mumgalle, "niin minä tapan sinut".
"Minne menemme?" tiedusti Taug.
"Menemme noutamaan Tikaa", vastasi apinamies, "ja surmaamaan hänen ryöstäjänsä. Tule!"