Hän lähti vieraan uroksen jäljille, jotka hänen harjaantuneet aistinsa selvästi eroittivat, eikä vilkaissutkaan taakseen nähdäkseen, seurasiko Taug häntä. Viimemainittu laski Gazanin Mumgan syliin, lausuen jäähyväisiksi: "Jos hän kuolee, niin Tarzan tappaa sinut." Sitten hän riensi ruskeaihoisen nuorukaisen jälkeen, joka jo juosta hölkytti viidakkopolkua pitkin.
Ei ainoakaan Kertshakin heimon uros ollut niin hyvä vainuaja kuin Tarzan, sillä hänen harjoituksen terästämien aistiensa tukena oli korkealle kehittynyt älykkyys. Arvostelukykynsä nojalla hän tiesi, minkä tien takaa-ajettava luonnostaan oli valinnut, joten hänen tarvitsi pitkin matkaa tarkata vain silmäänpistävimpiä merkkejä; ja tänään oli Tugin kulkema tie hänestä yhtä selvä kuin painetun sivun rivit teistä tai minusta.
Joustavan apinamiehen kintereillä juoksi kookas ja karvainen urosapina. He eivät virkkaneet toisilleen sanaakaan. He liikkuivat äänettömästi kuin olisivat olleet varjoja metsän kymmenientuhansien varjojen joukossa. Yhtä valppaana kuin Tarzanin silmät ja korvat oli myöskin hänen ylimysnenänsä. Jäljet olivat tuoreet, ja kun he nyt olivat ehtineet pois heimosta leviävän voimakkaan apinahajun piiristä, ei hänen ollut lainkaan vaikeata seurata Tugia ja Tikaa yksinomaan hajuaistinsa avulla. Tikan tuttu haju ilmoitti sekä Tarzanille että Taugille, että he olivat hänen jäljillään, ja pian kävi Tugin haju heille yhtä tutuksi kuin toinenkin.
Heidän reippaasti edetessään peittyi aurinko äkkiä synkkään pilveen. Tarzan kiihdytti vauhtiaan. Nyt hän suorastaan lensi pitkin viidakkopolkua; niissä paikoissa taas, missä Tug oli turvautunut puihin, seurasi hän ketterästi kuin orava pitkin lehväisten oksien muodostamaa notkuvaa ja huojuvaa polkua, heilautellen itseään puusta toiseen kuten Tug oli tehnyt aikaisemmin, mutta he olivat nopeampia, koska heitä ei ollut hidastamassa taakka kuten Tugia.
Tarzan tunsi, että heidän täytyi olla aivan pakenijan kintereillä, sillä haju kävi yhä voimakkaammaksi; mutta silloin äkkiä välähti viidakossa huikaiseva salama, ja taivaalla ja metsässä kiiri huumaava jyrinä, joka pani maan vavahtelemaan. Sitten tuli sade — ei sellaisena kuin se tulee meille lauhkeissa vyöhykkeissä, vaan valtavana vyörynä — valaen vettä tonneittain eikä pisaroittain metsän taipuvien jättiläisten ja niiden suojassa kyyristelevien, säikähtyneiden olentojen päälle.
Ja sade teki sen, mitä Tarzan tiesi sen tekevän — se pyyhki vainuttavan jäljet pois maan pinnalta. Vettä ryöppysi puoli tuntia — sitten pilkisti aurinko esiin, ja metsä näytti välkkyvän miljoonista säihkyvistä helmistä, mutta apinamies, jonka silmät tavallisesti olivat avoinna viidakon ihmeellisille vaihteluille, ei tällä kertaa nähnyt niitä. Hänen aivoihinsa ei mahtunut muuta ajatusta kuin se, että Tikan ja hänen ryöstäjänsä jäljet olivat hävinneet.
Myöskin puiden oksilla on paljon käytettyjä polkuja aivan samoin kuin maan pinnalla; mutta puissa ne haarautuvat ja menevät ristikkäin useammin, koska eri suuntiin liikkuminen on helpompaa kuin maata peittävässä tiheässä kasvistossa. Yhtä tällaista selvästi näkyvää polkua pitkin etenivät Tarzan ja Taug edelleen sateen lakattua, sillä apinamies päätteli, että rosvo oli todennäköisesti valinnut juuri sen; mutta saavuttuaan haarautumaan he olivat ymmällä. Siihen he pysähtyivät, ja Tarzan tarkasti jokaista oksaa ja lehvää, jota pakeneva apina olisi mahdollisesti saattanut koskettaa.
Hän nuuhki puun runkoa ja etsi tarkoilla silmillään sen kuoresta jotakin merkkiä ryöstäjän kulkemasta tiestä. Se oli hidasta työtä, ja Tarzan tiesi rosvon koko ajan ponnistelevan yhä vain kauemmaksi heistä — voittavan kalliita minuutteja, joina hän saattoi päästä turvaan, ennenkuin he saavuttaisivat hänet.
Apinamies poikkesi ensin toiselle, sitten toiselle haarautumalle, käyttäen tutkimuksissaan ihmeellisen erämieskykynsä kaikkia taitokeinoja; mutta yhä oli kaikki turhaa, sillä rankka sadekuuro oli huuhtonut hajun kaikista sateelle alttiista paikoista. Tarzan ja Taug etsivät puoli tuntia, kunnes Tarzanin tarkka nenä vihdoin erotti heikosti tuntuvan Tugin hajun tuuhean lehväkimpun alta, jota karvainen olkapää oli pyyhkäissyt, kun apina kulki sen alitse.
Taaskin he lähtivät seuraamaan jälkiä, mutta nyt se kävi verkkaisesti ja sattui useita lamauttavia viivytyksiä, kun jäljet katosivat ja niitä tuntui olevan mahdoton enää löytää. Te ja minä emme olisi havainneet minkäänlaisia jälkiä, emme edes ennen sadetta, paitsi kenties niillä kohdilla, joissa Tug oli laskeutunut maahan ja seurannut riistapolkua. Sellaisissa paikoissa olivat isojen, kämmentä muistuttavien jalkojen ja toisen vankan käden rystysten painamat merkit joskus siksi selviä, että tavallinen kuolevainen saattoi ne huomata. Näistä ja eräistä muista havainnoistaan Tarzan päätteli, että apina yhä kantoi Tikaa. Hänen jalkansa olivat uponneet siksi syvälle, että niiden varassa on täytynyt olla paljon raskaamman kuorman kuin ainoankaan uroksen paino oli, sillä nehän olivat kantaneet Tugin ja Tikan yhteistä painoa; se taas, etteivät maata milloinkaan olleet koskettaneet kuin toisen käden rystyset, osoitti, että toisella kädellä oli jotakin muuta tehtävää — pidellä vankia karvaisella olkapäällä. Suojaisilla paikoilla saattoi Tarzan nähdä, missä taakka oli siirretty olalta toiselle; siitä olivat merkkinä kannettavan puolisen jalan jäljen syventyminen ja rystysten jälkien vaihtuminen polun toiselta reunalta toiselle.