Maan pinnalla olevilla poluilla oli apina joskus kävellyt melkoisia matkoja pystyssä vain takajalkojensa varassa — ihmisten tapaan; mutta samoin olisi voinut tehdä kuka hyvänsä samaan lajiin kuuluva ihmisapina, sillä päinvastoin kuin simpanssi ja gorilla he kävelivät ilman käsien apua aivan yhtä helposti kuin nojautumalla niihin. Mutta juuri tällaiset seikat auttoivat Tarzania ja Taugia määrittelemään, minkä näköinen ryöstäjä oli; ja kun hänen yksilöllinen hajunsa jo oli lähtemättömästi syöpynyt heidän muistiinsa, saattoivat he kohdatessaan hänet, vaikka hän olisikin jo saanut jätetyksi Tikan luotaan, tuntea hänet paljon varmemmin kuin nykyaikainen etsivä valokuvineen ja Bertillon-mittauksineen kykenee tuntemaan sivistyneen oikeuden kynsistä karanneen rikollisen.
Mutta terästetyistä ja herkkävireisistä havaintoelimistään huolimatta saivat nämä kaksi Kertshakin heimon urosta usein pinnistää kaikkensa kyetäkseen lainkaan seuraamaan jälkiä, ja joka tapauksessa kävi se niin hitaasti, etteivät he toisen päivän iltapuolella vielä olleet saavuttaneet pakenijaa. Haju oli nyt voimakas, sillä se oli jäänyt sateen jälkeen, ja Tarzan tiesi, ettei kuluisi pitkää aikaa, ennenkuin he saisivat kiinni ryöstäjän saaliineen. Heidän hiipiessään varovasti eteenpäin räkätti heidän yläpuolellaan Manu, marakatti, tuhansine tovereineen; siellä kiljui ja kirskui punakulkkuisia, upeahöyhenisiä lintuja, lukemattomia hyönteisiä surisi ja humisi metsän kahisevien lehtien keskellä; ja heidän edetessään vilkaisi pieni, huojuvalla oksalla tirskuva ja rähisevä harmaaparta alas ja näki heidät. Heti vaikeni tirskuminen ja rähinä, ja pitkähäntäinen kääpiö kiisi tiehensä, ikäänkuin häntä olisi ajanut takaa Shita, pantteri, joka oli saanut siivet. Kaikesta päättäen se oli vain peräti pelästynyt pikku marakatti, joka pakeni henkensä edestä — mitään pahaenteistä ei hänessä näyttänyt olevan.
Entä kuinka oli Tikan laita koko tänä aikana? Oliko hän vihdoinkin tyytynyt kohtaloonsa, seuraten nyt uutta isäntäänsä niin alistuvasti kuin rakastavan ja nöyrän puolison sopi? Yksi vilkaisu tähän pariin olisi antanut pahimmallekin epäilijälle perin tyydyttävän vastauksen näihin kysymyksiin. Tika oli raadeltu, ja hänestä vuosi verta lukuisista haavoista, jotka äreä Tug oli iskenyt, turhaan koettaessaan pakottaa häntä alistumaan tahtoonsa; ja myöskin Tug oli murjottu ja kolhittu, mutta itsepäisen julmasti hän yhä piti kiinni hyödyttömästä saaliistaan.
Hän ponnisteli edelleen viidakossa heimonsa asuinpaikkoja kohti. Hän toivoi kuninkaan unohtaneen hänen kavalluksensa; mutta päinvastaisessakin tapauksessa hän tyytyisi kohtaloonsa — mikä hyvänsä oli parempi kuin enää kestää yksinäisyyttä tämän hirvittävän naaraksen seurassa, ja lisäksi hän halusi näyttää vankiaan tovereilleen. Kenties hän voisi esittää hänet kuninkaalle — mahdollisesti kannusti häntä sellainen ajatus.
Vihdoin he kohtasivat kaksi urosta ruokailemassa puistomaisessa lehdossa — ihanassa lehdossa, jossa oli siellä täällä jyhkeitä kivijärkäleitä puolittain uponneina hedelmälliseen multaan — kenties mykkiä muistomerkkejä unholaan vaipuneelta ajalta, jolloin valtavat jäätiköt lipuivat hitaasti uraansa siellä, missä paahtava aurinko nyt paistaa troopilliseen viidakkoon.
Tugin lähestyessä kaukaa katsahtivat urokset sinnepäin ja paljastivat pitkät torahampaansa. Tug tunsi heidät ystäviksi. "Minä olen Tug", hän murahti. "Tug on tullut takaisin, tuoden mukanaan uuden naaraksen."
Apinat odottivat, kunnes hän tuli likemmäksi. Tika käänsi ärisevät kasvot heihin päin, hampaat irvessä. Hän ei ollut hauskan näköinen, mutta kasvoja tahraavasta verestä ja kiukkuisesta ilmeestä huolimatta he oivalsivat, että hän oli kaunis, ja kadehtivat Tugia — valitettavasti he eivät tunteneet Tikaa.
Heidän kyyköttäessään silmäillen toisiaan, riensi puita myöten heitä kohti pieni, pitkähäntäinen ja harmaaviiksinen marakatti pysähtyessään oksalle suoraan heidän kohdalleen.
"Kaksi vierasta urosta on tulossa", hän huusi. "Toinen on mangani, toinen kamalan näköinen: apina, jolla ei ole lainkaan karvoja ruumiinsa verhona. He seurasivat Tugin jälkiä. Minä näin heidät."
Kaikki neljä apinaa kääntyivät katsomaan taakseen sinne päin, mistä
Tug oli juuri saapunut; sitten he katselivat toisiaan minuutin ajan.
"Tulkaa!" kehoitti Tugin kookkaampi ystävä. "Mennään väijymään
tulokkaita tiheään pensaikkoon aukeaman toiselle laidalle."