Hän kääntyi mennä lyllertämään aukeaman poikki toisten seuratessa häntä. Pieni marakatti hyppeli sinne tänne haltioissaan. Hänen paras huvinsa oli saada aikaan verisiä kohtauksia metsän isompien asukkaiden välillä, jotta hän itse saisi istua turvassa puissa ja katsella näytäntöä. Hän nautti nähdessään hurmetta, tämä pieni, viiksikäs, harmaa marakatti, kunhan se vain oli toisten hurmetta; tyypillinen tappelujen lietsoja oli harmaaparta.
Apinat piiloutuivat pensaikkoon sen polun viereen, jota pitkin vieraiden urosten piti tulla. Tika vapisi kiihkosta. Hän oli kuullut Manun sanat ja arvasi, että karvattoman apinan täytyi olla Tarzan, kun taas toinen oli epäilemättä Taug. Hurjimmissa kuvitelmissaankaan hän ei ollut toivonut tämänkaltaista apua. Hänen ainoa toiveensa oli ollut, että hän pääsisi karkaamaan ja osaisi palata Kertshakin heimon luokse; mutta sekin oli näyttänyt hänestä jotakuinkin mahdottomalta: niin tarkoin oli Tug häntä vartioinut.
Kun Taug ja Tarzan saapuivat lehtoon, jossa Tug oli kohdannut ystävänsä, kävi apinanhaju niin voimakkaaksi, että he kumpikin tiesivät pakenijan olevan aivan lähellä heitä. Ja siksi he etenivät vieläkin varovammin, sillä he tahtoivat karata rosvon kimppuun takaapäin ja yllättää hänet, ennenkuin hän aavistaisi heidän läsnäoloaan. He eivät tienneet, että pieni, harmaaviiksinen marakatti oli ehättänyt ennen heitä, sen enempää kuin sitäkään, että kolme paria villejä silmiä jo parhaillaan tarkkaili heidän kaikkia liikkeitään, odottaen heidän saapuvan syyhyävien kämmenien ja kuolaisten leukapielien ulottuville.
He tulivat lehdon läpi, mutta kun he astuivat sen toiselta puolen alkavaan tiheään viidakkoon vievälle polulle, kajahti aivan heidän edessään äkkiä kimeä "Krig-ah!" Tikan tutun äänen huutamana. Tugin ja hänen toveriensa vähäiset aivot eivät olleet osanneet laskea edeltäpäin, että Tika kavaltaisi heidät, ja kun hän nyt sen teki, valtasi heidät vimmainen raivo. Tug antoi naaraalle ankaran iskun, joka kaatoi hänet maahan, ja sitten he kolmisin syöksyivät taistelemaan Tarzanin ja Taugin kanssa. Pieni marakatti hyppi oksallaan ja kiljui ihastuksesta.
Ja saipa hän totisesti olla ihastuksissaan, sillä siitä syntyi uljas ottelu. Ei minkäänlaisia alkuvalmistuksia, ei muodollisuuksia, ei esittelyjä — nuo viisi urosta karkasivat ilman muuta käsikähmään. He kierähtivät kaidalle polulle ja sitä reunustavaan tiheään pensaikkoon. He purivat ja kynsivät, raapivat ja löivät, ja koko ajan he pitivät mitä kauheinta melua, muristen, äristen ja karjuen. Viidessä minuutissa he olivat täynnä vertavuotavia haavoja, ja pieni harmaaparta hyppi korkealle, päästellen alkeellisia, kimakoita hyvä-huutojaan; mutta aina hän tahtoi, että piti taistella loppuun asti. Hän halusi nähdä surmattavan. Sillä ei ollut väliä, kumpi kuolisi, ystävä vaiko vihollinen. Verta hän himoitsi — verta ja kuolemaa.
Taug oli saanut vastaansa Tugin ja toisen tämän tovereista, kun taas Tarzanin osalla oli kolmas — tavattoman kookas otus, väkevä kuin puhveli. Tarzanin vastustaja ei ollut milloinkaan ennen nähnyt niin kummallista olentoa kuin tämä liukas, karvaton uros, jonka kanssa hän kamppaili. Hiki ja veri valui pitkin Tarzanin sileää ruskeaa ihoa. Yhä uudelleen hän luiskahti ison apinan kynsistä ja koetti koko ajan saada temmatuksi metsästyspuukkonsa tupesta, johon hän oli sen pistänyt.
Viimein se onnistui — ruskea käsi ojentui, pudistuen karvaiseen kurkkuun, toinen heilahti ylöspäin, välkyttäen terävää asetta. Kolme nopeaa, rajua iskua, ja rentona ja valittaen retkahti apina vastustajansa alle. Heti irroittautui Tarzan kuolevan uroksen syleilystä ja riensi auttamaan Taugia. Tug näki hänen tulevan ja pyörähti häntä vastaan. Rajussa hyökkäyksessä luiskahti puukko Tarzanin kädestä, ja sitten hän joutui käsikähmään Tugin kanssa. Nyt oli taistelu tasainen — kaksi kahta vastaan — ja lisäksi Tika, joka tällävälin oli tointunut saamastaan iskusta, puikkelehti sivussa, vaanien tilaisuutta voidakseen auttaa. Hän huomasi Tarzanin veitsen ja otti sen maasta. Kertaakaan hän ei ollut sitä käyttänyt, mutta tiesi, miten Tarzan käytti sitä. Hän oli aina pelännyt tuota asetta, joka tuotti kuoleman viidakon väkevimmillekin asukkaille yhtä helposti kuin Tantorin vankat torahampaat tuottavat kuoleman Tantorin vihollisille.
Hän näki, että Tarzanin reppu sinkoutui irti vyöstä, ja noudattaen apinalle ominaista uteliaisuutta, jota ei edes vaara eikä kiihtymys voi täydelleen tukahduttaa, hän nosti senkin maasta.
Nyt olivat urokset seisoallaan — otteet olivat hellinneet. Veri virtasi pitkin heidän kylkiään; heidän kasvonsa olivat siitä punaisina. Pieni harmaaparta oli niin ihastunut, että hän oli viimeinkin unohtanut kirkua ja hyppiä, istui vain jäykkänä, katsellen hurmaantuneena näytelmää.
Takaisin lehdon läpi pakottivat Tarzan ja Taug vastustajansa peräytymään. Tika seurasi heitä hitaasti. Hän tuskin tiesi mitä tehdä. Hän oli herpaantunut, kipeä ja nääntynyt kestämästään kauheasta koettelemuksesta, ja sukupuolensa tavoin hän luotti puolisonsa ja toisen omaan heimoonsa kuuluvan uroksen taistelukuntoon — he eivät tarvitsisi naaraksen apua otellessaan noita kahta vierasta urosta vastaan.