Kamppailijoiden karjaisut ja kiljunta kiirivät viidakossa, niin että kaukaiset kukkulat kajahtelivat, Tarzanin vastustajan kurkusta oli useita kertoja lähtenyt "Krig-ah!" ja nyt kuului takaapäin hänen odottamansa vastaus. Ärjyen ja murahdellen saapui lehtoon parikymmentä isoa koirasapinaa — Tugin heimon taistelijoita.
Tika havaitsi heidät ensiksi ja kirkaisi, varoittaen Tarzania ja Taugia. Sitten hän pakeni ottelijain sivuitse aukeaman vastaiselle laidalle, sillä hetkeksi valtasi hänet pelko. Eikä häntä sovi siitä moittia, kun otetaan huomioon ne hirveät vaivat, joiden seurauksista hän vieläkin kärsi.
Isot apinat lähestyivät kiirehtien. Hetkisen kuluttua olisivat Tarzan ja Taug siekaleina, jotka sittemmin olisivat pääruokana tappojuhlan villissä ateriassa. Tika kääntyi vilkaisemaan taaksepäin. Hän tajusi, mikä kohtalo hänen puolustajiaan uhkasi, ja hänen rajussa rinnassaan syttyi palamaan se uhrautuvaisuuden liekki, jonka yhteinen kantaäiti on jättänyt perinnöksi yhtä hyvin Tikalle, villille apinalle, kuin miestensä tähden kuolemaa uhitelleille, yleville, korkealle kehittyneille naisille. Kimeästi kirkaisten hän lähti rientämään taistelevia kohti, jotka temmelsivät sekasotkuisena röykkiönä yhden sellaisen kivimöhkäleen juurella, joita oli lehdossa siellä täällä.
Mutta mitä hän kykeni tekemään? Kädessään olevaa puukkoa hän ei kyennyt käyttelemään tehokkaasti, koska hän oli uroksia heikompi. Hän oli nähnyt Tarzanin heittelevän aseita, ja sen taidon oli hän muun muassa oppinut lapsuudenaikaiselta leikkitoveriltaan. Hän etsi jotakin heittoasetta, ja vihdoin hänen sormensa osuivat apinamieheltä pudonneessa pussissa oleviin koviin esineisiin. Hän repi repun auki ja kahmaisi kourallisen kiiltäviä lieriöitä — raskailta niin pieniksi ne tuntuivat hänestä, oivallisilta heittoaseilta. Kaikin voimin hän sinkautti ne graniittilohkareen vierellä otteleviin apinoihin.
Tulos ällistytti Tikaa aivan yhtä paljon kuin apinoitakin. Kuului kova pamaus, joka pani taistelijoiden korvat lukkoon, ja ilmaan lehahti kirpeää savua. Ei koskaan ollut heistä yksikään kuullut niin hirvittävää täräystä. Kirkuen kauhusta hypähtivät vieraat apinat pystyyn ja pakenivat heimonsa oleskelupaikalle päin, samalla kun Tarzan ja Taug tointuivat hitaasti ja nousivat heikkoina ja verisinä seisomaan. Myöskin he olisivat mielellään paenneet, jolleivät he olisi nähneet Tikan seisovan edessään, puukko ja reppu kädessään.
"Mikä se oli?" kysyi Tarzan.
Tika pudisti päätään. "Minä viskasin näillä vieraita uroksia", hän sanoi ja näytti toista kourallista kiiltäviä metallilieriöitä, joiden toinen pää oli himmeä, harmaa ja kartionmuotoinen.
Tarzan katsahti niihin ja raapi päätään.
"Mitä ne ovat?" tiedusti Taug.
"En tiedä", vastasi Tarzan. "Minä löysin ne."