Ja helpotuksesta huokaisten he vihdoin kiskoivat häkin kylään ja sulkivat portin jälkeensä. Jokaisesta heistä oli tuntunut, että häntä vakoiltiin siitä alkaen, kun he poistuivat siltä paikalta, jossa loukku oli ollut, vaikka kukaan heistä ei ollut nähnyt eikä kuullut mitään, mikä olisi antanut kouraantuntuvaa aihetta pelkoon.
Nähdessään häkissä olevan ruumiin ja leijonan aloittivat kylän naiset ja lapset hirveän voivottelun, saavuttaen nautintorikkaan hysteerisen tilan, paljon valtavamman kuin heidän sivistyneiden sisariensa murhe, jotka huolellisesti jakavat aikansa omille puuhilleen ja naapurien, sekä ystävien että vieraiden — erittäinkin vieraiden — hautajaisille.
Tarzan kyyrötteli puussa, jonka oksat riippuivat paaluaitauksen toisella puolella, ja tarkkaili, mitä kylässä tapahtui. Hän näki vimmastuneiden naisten härnäävän leijonaa viskelemällä sitä kalikoilla ja kivillä. Neekerien julmuus vankejaan kohtaan herätti aina Tarzanissa suuttumusta ja halveksumista. Jos hän olisi koettanut eritellä näitä tunteitaan, niin se olisi käynyt hänelle vaikeaksi, sillä koko elämänsä ajan hän oli tottunut näkemään kärsimyksiä ja julmuutta. Hän oli itsekin julma. Kaikki viidakon eläimet olivat julmia; mutta neekerien julmuus oli toisenlaista. Heidän julmuutensa oli avuttomien olentojen tarpeetonta rääkkäämistä, kun taas Tarzanin ja muiden eläinten julmuus johtui välttämättömyydestä tai intohimosta.
Ja sitä mukaan kuin hänen kiukkunsa gomanganeja kohtaan yltyi, kävi hänen villi luontonsa yhä myötätuntoisemmaksi Numalle, leijonalle, sillä vaikka Numa olikin hänen verivihollisensa, ei Tarzanin tunteissa sitä kohtaan ollut lainkaan katkeruutta eikä halveksumista. Apinamiehen mielessä syntyi senvuoksi päätös tehdä tyhjäksi neekerien aikeet ja vapauttaa leijona; mutta hänen oli tehtävä se sellaisella tavalla, että se mahdollisimman paljon kiusoittaisi ja masentaisi gomanganeja.
Kyyköttäessään tarkkailemassa allaan toimitettavia menoja hän näki sotilaiden taaskin käyvän käsiksi häkkiin ja vetävän sen kahden majan väliin. Tarzan tiesi, että se saisi nyt olla siellä iltaan saakka ja että mustaihoiset valmistelivat juhlaa ja syöminkejään tämän pyydystyksen kunniaksi. Nähdessään, että häkin luokse sijoitettiin kaksi sotilasta ja että nämä ajoivat pois naiset, lapset ja nuorukaiset, jotka mahdollisesti olisivat rääkänneet Numan kuoliaaksi, hän tiesi, että leijona oli turvassa, kunnes sitä tarvittaisiin sen iltaisia huveja varten, jolloin petoa rääkättäisiin julmemmin ja täsmällisemmin koko heimon mielenylennykseksi.
Tarzanista oli hauskinta kiusoitella neekereitä niin dramaattisesti kuin hänen tuottelias mielikuvituksensa suinkin voi keksiä. Hänellä oli puolinainen käsitys heidän taikauskoisesta pelostaan ja heidän erikoisesti yön pimeyttä kohtaan tuntemastaan kammosta, ja siksi hän päätti odottaa, kunnes tulisi pimeä ja tanssi ja uskonnolliset menot tekisivät neekerit melkein hysteerisiksi, ja vasta sitten ryhtyä toimenpiteisiin Numan vapauttamiseksi. Siihen mennessä hän toivoi keksivänsä jonkun keinon, joka soveltuisi kaikkiin huomioon otettaviin seikkoihin. Ja ennen pitkää hän sen keksikin.
Painuttuaan viidakkoon ravintoa etsimään Tarzan sai päähänsä suunnitelman. Aluksi se pani hänet hieman, hymyilemään ja sitten arvelemaan, sillä hänellä oli vielä elävästi muistissa ne surkeat seuraukset, joita oli ollut perin ihailtavan ja melkein samansuuntaisen ajatuksen toteuttamisesta. Mutta hän ei luopunut aikeestaan, ja hetkistä myöhemmin hän kiiti ripeää vauhtia metsän keskitasanteita myöten Kertshakin heimon oleskelupaikkaa kohti.
Tapansa mukaan hän tipahti apinoiden keskelle ilmoittamatta tuloaan muutoin kuin kirkaisemalla kamalasti juuri hypätessään puun oksalta maahan. Kaikeksi onneksi ei Kertshakin apinoilla ollut taipumuksia sydänhalvaukseen, sillä Tarzanin temput aiheuttivat heille ankaran säikähdyksen toisensa jälkeen, eivätkä he voineet tottua apinamiehelle ominaiseen huumoriin.
Kun he nyt tunsivat tulijan, ärisivät he ja murahtelivat vain hetkisen, alkaen sitten jälleen ruokailla tai torkkua, mitkä puuhat Tarzan oli keskeyttänyt, kun taas hän, saatuaan tehdä pienen tepposensa, riensi ontolle puulle, jossa hän säilytti aarteitaan suojattuna toveriensa uteliailta silmiltä ja sormilta ja pahankurisilta pieniltä manuilta. Sieltä hän otti esille tiukkaan myttyyn käärityn taljan — Numan taljan, jossa oli myöskin pää; se oli näppärä alkeellisen nahkurintaidon tuote, joka oli ollut Rabba Kegan, poppamiehen, omaisuutta, ennenkuin Tarzan oli varastanut sen kylästä.
Otettuaan sen mukaansa hän palasi neekerien kylälle, pysähtyen matkalla metsästämään ja ruokailemaan, jopa iltapäivällä torkahtamaankin tunniksi, joten oli jo hämärä, kun hän ehti paaluaitauksen vieressä kasvavaan isoon puuhun, josta hän näki koko kylän. Numa oli vielä elossa, ja vartijat torkkuivat häkin luona. Leijona ei ole mikään erikoinen uutuus leijonamaan neekereistä, ja kun kyläläisten pahin halu kiusata eläintä oli talttunut, eivät he kiinnittäneet isoon kissaeläimeen kovinkaan paljon huomiota, tyytyen odottamaan illalla esitettävää suurta näytöstä.