Heillä oli keihäät kädessään kaiken varalta, hyökkäisipä leijona tai lähtisi pyrkimään vapauteen; ja sitten nousi leijona takakäpälilleen, kellanruskea talja putosi sen yltä, ja heidän edessään nuotion kirkkaassa hohteessa seisoi nuorekkaan suorana valkea viidakkojumala.
Hetkisen olivat neekerit liian ällistyneitä tehdäkseen mitään. He pelkäsivät tätä ilmestystä aivan yhtä paljon kuin Numaakin, mutta he olisivat ilomielin tappaneet Tarzanin, jos olisivat kyllin pian tointuneet hämmästyksestään. Mutta pelko, taikausko ja luontainen henkinen hitaus lamauttivat heitä, sillä aikaa kun apinamies kumartui käärimään kokoon leijonantaljaa. Sitten he näkivät hänen kääntyvän ja katoavan pimentoon kylän vastaiselle laidalle. Vasta sitten he rohkaistuivat ajamaan häntä takaa, mutta kun he syöksyivät joukolla esiin, heiluttaen keihäitään ja kiljuen sotahuutojaan, oli ahdistettava tipo tiessään.
Tarzan ei viipynyt puussa vähääkään. Heitettyään taljan oksalle hän pudottausi erään majan varjoon ja juoksi nopeasti leijonan häkille. Hypättyään häkin katolle hän veti köyttä, joka nosti ovea, ja samassa syöksähti kylään parhaissa voimissaan ja jäntevimmillään oleva iso leijona.
Soturit, jotka palasivat turhaan etsittyään Tarzania, näkivät hänen tulevan nuotion valoon. Kas! Tuolla oli viidakkohaltia jälleen, yrittäen vanhaa temppuaan. Luuliko hän voivansa, kahdesti pimittää Mbongan väkeä samalla tavalla lyhyessä ajassa? He näyttäisivät hänelle! Jo kauan he olivat odottaneet tällaista tilaisuutta voidakseen iäksi vapautua pelottavasta viidakkohaltiasta. Yhtenä miehenä he riensivät eteenpäin keihäät koholla.
Naiset ja lapset tulivat majoista katsomaan ilkeän haltian kuolemaa. Leijona vilkaisi heihin hehkuvin silmin ja pyörähti sitten lähestyviä sotureita vastaan.
Kiljuen hurjasti ilosta ja voitonriemusta he lähestyivät sitä, uhaten keihäillään. Ilkeä haltia oli heidän käsissään!
Ja sitten Numa, leijona, hyökkäsi, karjuen hirvittävästi.
Mbongan, päällikön, miehet ottivat Numan vastaan keihäät tanassa ja syytäen pilkkahuutoja. Mustana, kiiltävänä lihasryhmänä he odottivat viidakkohaltian tuloa; mutta heidän uljaan ulkokuorensa alla sykähti pelko, ettei heidän laitansa ollutkaan hyvin — etteivät heidän aseensa kenties sittenkään pystyisi kummalliseen otukseen, vaan että hän rankaisisi kauheasti heidän herjauksistaan. Heidän päälleen karkaava leijona oli aivan liian todellinen — he näkivät sen pikaisen hyökkäyksen aikana; mutta he tiesivät, että kellanruskean taljan alla oli valkoisen miehen pehmeä ruumis, ja kuinka se voisi kestää monien keihäiden ryntäystä?
Heidän eturintamassaan seisoi tavattoman kookas soturi, joka uhkui voimaa ja nuoruutta ja oli senvuoksi uhkamielinen. Peloittiko? Ei toki häntä! Hän nauroi Numalle, kun Numa syöksähti hänen kimppuunsa; hän nauroi ja laski keihäänsä tanaan, suunnaten sen kärjen Numan leveään rintaan. Ja sitten leijona oli hänessä kiinni. Väkevä käpälä iski syrjään raskaan sotakeihään, pirstoen sen sirpaleiksi, kuten ihmiskäsi pirstoo kuivan oksan.
Neekeri sortui maahan, kallo toisen iskun musertamana. Ja sitten oli leijona soturien keskellä, raapien ja raadellen joka taholle. Kauan he eivät sitä kestäneet; mutta toistakymmentä miestä virui runneltuina, ennenkuin muut ennättivät päästä pakoon noilta kauheilta kynsiltä ja välkkyviltä hampailta.