Astuessaan huoneeseen hän näki tytön nojaavan itäisen ikkunan lautaan, katsellen Dusarin kattojen ylitse kaukaista Ptarthia kohti. Astok vihasi Ptarthia. Pelkkä ajatuskin siitä sai hänet raivoihinsa. Miksipä ei surmata neitoa heti, niin että kaikki olisi ohitse?
Kuullessaan hänen askeleensa Thuvia kääntyi nopeasti häneen päin. Oi, kuinka kaunis neito olikaan! Astokin äkillinen päätös haihtui hänen ihastuttavan kauneutensa huikaisevassa valossa. Hän odottaisi siksi, kunnes olisi palannut pieneltä petosretkeltään — kentiespä sitten ilmaantuisi joku toinen keino. Kenties löytyisi joku toinen käsi iskemään — nuo kasvot, nuo silmät edessään hän ei ikinä kykenisi sitä tekemään. Siitä hän oli ehdottoman varma. Hän oli aina kerskunut luonteensa julmuutta, mutta, Issus! niin julma hän ei ollut. Ei, joku toinen oli löydettävä, sellainen, johon hän voisi luottaa.
Hän katseli yhä neitoa, joka seisoi hänen edessään, kohdaten hänen katseensa rauhallisesti ja pelottomasti. Hän tunsi, kuinka hänen kuuma, intohimoinen rakkautensa kävi yhä kiihkeämmäksi.
Miksipä ei kosia vielä kerran? Jos Thuvia myöntyisi, saattaisi kaikki vielä käydä hyvin. Siinäkin tapauksessa, ettei hän saisi isänsä suostumusta, he voisivat paeta Ptarthiin syytäen kaikki moitteet konnamaisista salajuonista, jotka olivat nostattaneet neljä suurta kansaa sotaan, Nutuksen niskoille. Ja kukapa epäilisi syytöksen oikeutusta.
"Thuvia", hän lausui, "tulen vielä kerran, viimeisen kerran, laskemaan sydämeni jalkojesi juureen. Ptarth, Kaol ja Dusar taistelevat Heliumia vastaan sinun tähtesi. Tule puolisokseni, Thuvia, ja kaikki voi vielä järjestyä niinkuin pitäisi!"
Neito pudisti päätään.
"Odota!" käski Astok, ennenkuin hän ennätti virkkaa mitään. "Sinun on tunnettava asian todellinen tila, ennenkuin lausut sanoja, jotka saattavat merkitä, ei ainoastaan oman kohtalosi, vaan myöskin tuhansien sinun tähtesi taistelevien sotilaitten kohtalon ratkaisua.
"Jos kieltäydyt tulemasta vapaaehtoisesti puolisokseni, niin Dusar tuhotaan, jos totuus vain tulee tunnetuksi Ptarthissa, Kaolissa ja Heliumissa. Meidän kaupunkimme hävitettäisiin, niin ettei jäisi kiveä kiven päälle. Meidän kansamme hajotettaisiin ympäri Barsoomin jäisestä pohjolasta aina hyiseen etelään saakka, kansamme jäseniä ajettaisiin kuin metsän eläimiä ja surmattaisiin, kunnes tästä kansasta ei olisi jäljellä muuta kuin vihattu muisto ihmisten mielissä.
"Ja samalla kun he hävittävät dusarilaisia sukupuuttoon, täytyy myöskin heidän omia sotilaitaan tuhoutua lukemattomia tuhansia — ja kaikki se yhden ainoan naisen itsepintaisuuden tähden, kun hän ei suostu häntä rakastavan prinssin puolisoksi.
"Jos kieltäydyt, Ptarthin Thuvia, niin on jäljellä vain yksi mahdollisuus — ei yksikään ihminen saa ikinä tietää kohtaloasi. Kuninkaallisen isäni ja minun itseni lisäksi tietää vain kourallinen uskollisia palvelijoita, että sinut ryösti Thuvan Dihnin puistosta Dusarin prinssi Astok ja että parhaillaan olet vankina palatsissani.