"En tiedä mitään siitä, mitä on Lotharin vuorten takana. Siellä ei saata elää ketään muita kuin Torkvasin kauheat vihreät heimot. Ne ovat kukistaneet koko Barsoomin paitsi tätä ainoata laaksoa ja Lotharin kaupunkia. Täällä me olemme pitäneet puoliamme lukemattomia miespolvia, vaikkakin he tuon tuostakin tekevät uusia yrityksiä tuhotakseen meidät. En voi aavistaakaan, mistä olette kotoisin, jollette polveudu niistä orjista, joita torkvasilaiset ottivat ammoisina aikoina laskiessaan ulkomaailman valtansa alle. Mutta mikäli olemme kuulleet, he hävittivät perin pohjin kaikki muut rodut paitsi omansa."
Carthoris koetti selvittää, että torkvasilaisten hallussa oli vain suhteellisesti vähäinen osa Barsoomin pintaa ja sekin ainoastaan siitä syystä, ettei heidän alueellaan ollut mitään, mikä houkuttelisi punaista rotua. Mutta lotharilainen ei näyttänyt kykenevän käsittämään mitään muuta kuin että Lotharin laakson ulkopuolella oli tiettömiä aavikoita, joissa asusti Torkvasin hurjia vihreitä heimoja.
Pitkien neuvottelujen jälkeen hän suostui päästämään tulokkaat kaupunkiin, ja hetkistä myöhemmin vieri pyörämäinen portti sille varattuun syvennykseen ja Thuvia ja Carthoris astuivat Lotharin kaupunkiin.
Kaikkialla heidän ympärillään oli merkkejä satumaisesta rikkaudesta. Muurin sisäpuolella olevan kadun varrella olivat rakennusten julkisivut hyvin upeilla kaiverruksilla koristettuja, ja ikkunat ja ovet olivat usein reunustettuja kalleista kivistä valmistetuilla neljännesmetrin levyisillä upotuksilla, taidokkailla mosaikeilla tahi taotuilla kultalevyillä, joiden kohokuvat nähtävästi esittivät katkelmia tämän unohdetun kansan historiasta.
Mies, jonka kanssa he olivat keskustelleet muurin ylitse, oli kadulla heitä vastassa. Hänen seurassaan oli satakunta samanrotuista miestä. He olivat kaikki puettuja väljiin vaippoihin ja parrattomia.
Heidän suhtautumisensa vieraihin oli pikemminkin pelokasta epäilyä kuin vihamielisyyttä. He seurasivat tulokkaita katseillaan, mutta eivät virkkaneet heille sanaakaan.
Carthoris ei voinut olla panematta merkille sitä seikkaa, että vaikkakin kaupunkia vasta aivan äsken oli piirittänyt lauma verenhimoisia hurjimuksia, ei yksikään kaupunkilainen näyttänyt olevan aseissa eikä sotaväestä näkynyt merkkiäkään.
Hän ihmetteli mielessään, olivatko kenties kaikki sotilaat lähteneet mukaan kaupungista tehdylle ryntäykselle tehdäkseen äärimmäisen ponnistuksen vihollisen karkoittamiseksi, jättäen kaupungin ilman turvaväkeä. Hän kysäisi sitä saattajaltaan.
Mies hymyili.
"Tänään ei Lotharista ole poistunut ainoatakaan olentoa paitsi pariakymmentä pyhää banthiamme", hän vastasi.