Tässä ratkaisevassa kohdassa aukaisi sakilainen silmänsä.
»Kuka minua kolhaisi?» hän mutisi. »Näyttäkää vain minulle se öykkäri!»
Theriere ei voinut olla hymyilemättä. Barbara Harding polvistui uudelleen Byrnen viereen.
»Ei kukaan teitä kolhaissut, herra Byrne», hän selitti. »Teihin osui keihäs, ja olette pahasti haavoittunut.»
Billy Byrne avasi silmiänsä vähän enemmän levälleen ja käänsi niitä, kunnes hänen katseensa kiintyi häntä niin lähellä olevan tytön kauniisiin kasvoihin.
»Herra Byrne!» hän ärähti harmistuneena. »Jättäkää sikseen sellaiset sanat! Miksi te minua luulette, yhdeksi noista paperikauluksisista keikareistako?»
Sitten hän nousi istumaan. Hänen rinnassaan olevasta haavasta tulviva veri tunkeutui paidan läpi ja virtasi hitaasti maapermannolle. Hänen päässään oli kaksi lihashaavaa — toinen oikean silmän yläpuolella, kun taas toinen ulottui koko vasemman posken poikki silmän alta korvan lehteen saakka. Ne hän oli saanut aikaisemmin samassa kahakassa. Kiireestä kantapäähän mies oli kokonaan veren peitossa.
Hurmeisen naamarinsa lävitse hän katseli huoneen toiseen päähän kasautunutta ruumisröykkiötä, ja leveä hymy sai hänen suunsa ympärille hyytyneen verikuoren säröilemään.
»Mepä peittosimme noita vinosilmiä oikein kelpo tavalla, lapsi», huomautti hän neiti Hardingille ja nousi pystyyn näennäisesti yhtä vahvana kuin ennenkin, ravistellen itseään kuin iso härkä. »Mutta onni oli, että te jouduitte leikkiin ihan parhaiksi, perämies», hän lisäsi, kääntyen Therieren puoleen. »Juuri silloin he olivat vähällä kaataa minut kaikeksi ajaksi.»
Barbara Harding katseli miestä silmät levällään hämmästyksestä. Hetki sitten hän oli odottanut Billyn tuossa tuokiossa vetävän viimeisen henkäyksensä — nyt sakilainen seisoi hänen edessään puhellen niin huolettomasti kuin ei olisi saanut ainoatakaan naarmua.