»Suostutteko te siihen?» kysyi sakilainen.
»Luullakseni he varovat avoimesti hyökkäämästä kimppuumme», vastasi tyttö: »mutta emme hetkeksikään saa luopua valppaudesta, sillä ensimmäisessä sopivassa tilaisuudessa he murhaavat meidät, siitä olen varma.»
Sitten he palasivat Therieren luokse. Mies makasi tajuttomana ja ähkyen samassa paikassa, johon Byrne oli hänet sijoittanut. Sakilainen irroitti kapulan Oda Isekan suusta.
»Missä päin on vettä? Tiedustakaa sitä häneltä!» kehotti hän Barbaraa.
Tyttö teki niin.
»Hän väittää, että menemällä suoraan tätä takanamme olevaa rotkoa myöten ylöspäin joudumme pienelle lähteelle», selitti tyttö.
Päästettyään Oda Isekan jalat vapaiksi ja kiinnitettyään hänet samalla ruohonuoralla omaan vyöhönsä nosti Byrne Therieren syliinsä ja viittasi sitten nuorukaista lähtemään rotkoon.
»Kävelkää vierelläni», komensi hän Barbara Hardingia, »ja pitäkää pilkistimenne tähdättyinä taaksepäin!»
Äänettömänä lähti seurue astelemaan ylöspäin pitkin polkua, joka pian muuttui kiviseksi ja jyrkäksi, samalla kun heidän takanaan hiipivät pensaiden suojassa heitä väijyvät samurait.
Puoli tuntia kestäneen perin vaivaloisen kiipeämisen jälkeen alkoi sakilainen tuntea verenvuodon vaikutuksia.