Hän yskäisi hieman ponnistuksesta, ja samassa tulvahti veri jälleen virtaamaan rinnassa olevasta tuoreesta haavasta. Mutta hänen vierellään kävelevä tyttö ei huomannut hänen horjuvan eikä heikontuvan ja ihmetteli miehen ruumiillista kestävyyttä.
Mutta kun he vihdoin saapuivat keskellä lumoavan kaunista luonnon muodostamaa luolaa kumpuavalle, kirkasvetiselle lähteelle, jonka sitä ympäröivät kivijärkäleet ja riippuvat sammalkimput melkein piilottivat, ja Oda Iseka antoi merkin, että he olivat saapuneet määräpaikkaansa, laski Byrne Therieren hiljaa kukkaiselle nurmikolle, päästi heikon ähkäisyn ja vaipui tajuttomana ranskalaisen viereen.
Barbara Harding säikähti. Äkkiä hän tajusi alkaneensa pitää tuota syrjäkujien jättiläistä voittamattomana, ja samalla hänessä heräsi toinenkin ajatus — että hän oli johtunut perustamaan toiveensa mahdollisesta pelastumisesta enemmän Byrnen kuin Therieren varaan. Mutta nyt hän oli jylhän saaren sydämessä hiipivien, murhanhimoisten raakalaisten ympäröimänä seuranaan vain kaksi kuolevaa valkoista miestä ja ruskeaihoinen panttivanki.
Oda Iseka käsitti tilanteen. Voitonriemusta virnistäen hän kajahdutti äänekkään luikkauksen.
»Tulkaa reippaasti, soturini!» hän huusi. »Molemmat valkoiset miehet ovat kuolemaisillaan.»
Heidän alapuoleltaan metsästä kuului vastaushuuto:
»Me tulemme, Oda Iseka, Yokan valtias! Uskolliset samuraisi tulevat!»
NELJÄSTOISTA LUKU
Sakilaisen luottamustehtävä
Kuullessaan villien tuimat äänet niin läheltä sai Barbara Harding kuin sähköiskusta takaisin toimintakykynsä. Hän syöksähti Byrnen luokse, tempasi Therieren revolverin kaatuneen sakilaisen vyöltä ja kääntyi se kädessään nuorukaiseen päin kuin naarastiikeri.