Hänen mieleensä muistuivat Therieren sanat: »Hyvästi, Byrne; pidä hyvää huolta neiti Hardingista!» Ja hän muisti viimeisen keskustelun aikana kuolevalle ranskalaiselle lausumansa tunnustuksen: »— viikko sitten taisinkin olla raukka. Tuntuu olevan useammanlaista sisua — luulen parhaillaan oppivani oikeanlaatuista.»
Hän oli seisonut silmät maahan luotuina vankan käden yhä puristaessa tytön käsivartta. Sitten hän taaskin katsahti Barbaraa silmiin. Tyttö odotti, suurissa silmissään pelokas ja kysyvä ilme, samoin kuin vanki syytettyjen aitiossa odottaa tuomarin päätöstä.
Katsellessaan edessään seisovaa Barbara Hardingia näki mies hänessä uuden, ihmeellisen hohteen, ja äkkiä kuin salaman valossa selvisi hänelle oikea asianlaita.
Hän tajusi, ettei hän voinut tehdä tytölle pahaa nyt eikä milloinkaan; sillä hän rakasti Barbaraa!
Tämän havainnon mukana Billy Byrnelle tuli se turruttava, lamauttava tieto, että hänen rakkautensa tulisi aina olemaan toivotonta — ettei tämä ylhäisöön kuuluva tyttö voisi koskaan kuulua sellaiselle kuin hän.
Barbara Harding, yhä katsellen häntä kysyvästi, näki muutoksen, joka ilmeni hänen olemuksessaan — Barbara näki nopean tuskan välähdyksen miehen silmissä, ja hän ihmetteli. Tämän sormet päästivät otteensa hänen käsivarrestaan käsien pudotessa velttoina sivuille.
»Älkää pelätkö», hän sanoi, »ei teidän tarvitse pelätä minua. En voisi tehdä pahaa teille, vaikka yrittäisinkin.»
Syvä helpotuksen huokaus pääsi tytön huulilta — helpotuksen ja ilon, ja hän havaitsi, että se johtui yhtä paljon siitä, että mies oli osoittanut todeksi hänen äskettäin tekemänsä uuden suotuisan arvion sakilaisesta, kuin että häntä itseään uhannut vaara oli ohitse.
»Tulkaa!» sanoi Billy Byrne, »meidän on parasta siirtyä hieman kauemmaksi mantereesta pois näkyvistä ja etsiä sopiva leirin paikka. Luulen, että meidän on levättävä täällä muutamia päiviä, kunnes olemme toipuneet kuntoon. Te olette varmaankin aivan poikki, ja niin olen minäkin, all right, all right.»
Yhdessä he etsivät sopivan paikan uudelle asuinsijalleen, ja tuntui siltä kuin muutama hetki sitten ilmennyt kauhea tilanne ei olisi koskaan uhannutkaan heitä, sillä tyttö tuntui, että suuri pelon taakka oli iäksi poistunut hänen hartioiltaan, ja vaikka tylsä kipu kalvoi sakilaisen sydäntä, oli hän kuitenkin onnellisempi kuin koskaan — onnellinen saadessaan olla rakastamansa naisen lähellä.