Ja niinpä hän voimakkaan luonteensa pohjaa myöten vihasi moitteettoman siistiä, kohteliasta ja sivistynyttä miestä, joka käveli joka päivä aterioittensa jälkeen kannella, poltellen hyvältä tuoksuavaa sikaaria.
Itsekseen hän ihmetteli, mitä tekemistä tuollaisella »keikarilla» saattoi olla sellaisessa aluksessa kuin Halfmoonissa, ja häntä kummastutti myöskin se, että niin heikko olio oli uskaltautunut tosimiesten seuraan.
Halveksimisensa tähden Billy tuli tarkkailleeksi Divineä enemmän kuin hän olisi ollut valmis myöntämään. Hän näki, että mies oli komean näköinen, mutta hänen ruskeissa silmissään oli välttelevä, petollinen ilme. Kokonaan niistä aikaisemmista syistä riippumattomasti, joiden tähden hän oli miestä vihannut, alkoi Billy nyt vaistomaisesti kammota häntä olentona, johon ei voinut luottaa.
Lopulta hänen vastenmielisyytensä yltyi melkeinpä mielipuoliseksi riivaukseksi. Milloin vain kuri salli, vetelehti hän laivan niissä osissa, joissa hän todennäköisimmin voisi kohdata vihaamansa olennon, toivoen, aina toivoen keikarin antavan hänelle jonkun vähäisen aiheen »merkata hänen taulunsa», kuten Billy olisi sen kuvaannollisesti pukenut sanoihin.
Eräänä iltana kuhnustellessaan tässä tarkoituksessa kannella hän sattui kuulemaan osan matkustajan ja laivuri Simmsin välisestä hiljaisesta keskustelusta — juuri kylliksi paljon johtuakseen aprikoimaan, mitä oli tekeillä, ja päätelläkseen, että mitä hyvänsä se olikin, niin jokatapauksessa se oli kieroa ja että sekä moitteettomasti puettu Divine että laivuri Simms olivat molemmat siinä mukana.
Kuulemistaan sanoista sai Billy Byrne kuitenkin tietää, että Halfmoonin purjehdussuunnan määräsi Divine, matkustaja, että retken oli rahoittanut eräs Clinker, San Franciscosta, jolle Divine oli korvia myöten velassa, ja että siihen sekautui joku Harding-niminen ja joku toinen, jota nimitettiin Barbaraksi. Myöskin piti kaikkien osallisten saada runsaasti rahaa, jos yritys onnistuisi.
Hän tiedusti »Luisevalta» Sawyeriltä ja »Punaiselta» Sandersilta, mutta kumpikaan heistä ei tiennyt asioista läheskään niin paljoa kuin Billy itse. Niinpä Halfmoon saapui Honoluluun ja sijoittui ankkuriin noin sadan metrin päähän upeasta, siististä, valkeasta huvipurresta, eikä kukaan muu kuin Halfmoonin päällystö ja ainoa matkustaja tuntenut viattomalta näyttävän, pienen kuunariprikin tehtävää.
KOLMAS LUKU
Vehkeilyä ja vastavehkeilyä
Sillä aikaa kun Halfmoon oli Honolulun satamassa, ei sen miehistöstä, päästetty ketään maihin, ja napiseminen oli synkän uhkaavaa. Vain ensimmäinen perämies Ward ja toinen perämies Theriere menivät rannalle.