Tämänsuuntainen järkeily se pelasti Billyn kallon parikin kertaa, kun hänen röyhkeytensä olisi ollut kylliksi ärsyttävä toimittamaan laivurin henkilökohtaisesti hänen kimppuunsa tavallisissa oloissa. Maistettuaan kerran Billyn lääkettä ei Kierosilmä-Ward suinkaan halunnut toista kertaa joutua hänen kanssaan sellaiseen jupakkaan, joka kehittyisi mieskohtaiseksi kamppailuksi.
Koko miehistö oli renttuja ja hirttämättä jääneitä murhamiehiä, mutta laivuri Simmsillä oli ollut hyvin vähän kokemuksia muunlaisista merimiehistä, joten hän kohteli heitä tylyn kovakouraisesti, turvautuen todistelujen asemesta känsittyneeseen nyrkkiinsä ja lyhyeen, raskaaseen sauvaansa, joka hänellä oli alituisesti kädessänsä. Mutta ottamatta lukuun Billyä olivat miehet kaikki aikaisemmin olleet merimiehinä, joten laivakuri oli jossakin määrin syöpynyt heihin.
Kun sakilainen nautti työstään, ei tämä elämä ollut hänestä lainkaan vastenmielinen. Kanssin miehet olivat juuri sellaisia, joita hän oli aina tuntenut — heissä ei ollut vähääkään kunniantuntoa, ei hyveitä, ei ystävällisyyttä, ei säädyllisyyttä.
Heidän seurassaan Billy viihtyi — hän tuskin ikävöi vanhaa sakiaankaan. Hän hankki miesten keskuudesta ystäviä ja vihamiehiä. Hän haastoi riitaa, kuten hänen tapansa oli ollut lapsuudesta alkaen. Ja hänen taitonsa, suuret voimansa ja loppumaton varastonsa salakavalia temppuja auttoivat hänet selviytymään jokaisesta tappelusta, niittäen uusia laakereja.
Pian hänen kävi vaikeaksi haastaa riitaa kenenkään kanssa — hänen kanssitoverinsa olivat saaneet hänestä kyllikseen. He antoivat järkähtämättä hänen olla rauhassa.
Nämä useinkin veriset tappelut eivät suinkaan synnyttäneet syvälle juurtunutta vihaa tappiolle joutuneiden sydämissä. Ne olivat osana näiden laivuri Simmsin kokoonhaalimien raakimusten jokapäiväisestä työstä ja huvittelusta.
Laivassa oli yksi ainoa mies, jota Billy oikein todella vihasi. Se oli matkustaja, Divine; eikä Billy vihannut häntä sen tähden, että mies olisi sanonut tahi tehnyt jotakin Billylle, sillä hän ei ollut kertaakaan edes virkkanut mitään sakilaiselle, vaan hänen hienojen vaatteittensa ja ylhäisen olemuksensa tähden, jotka Billyn mielestä selvästi osoittivat hänet yhteiskunnan vihatun aineksen jäseneksi — herrasmieheksi.
Billy vihasi kaikkea kunnioitettavaa. Hän oli vihannut Grand Avenuen sievisteleviä, itseensätyytyväisiä kauppiaita. Hän oli hengessään kiemurrellut nähdessään minkä hyvänsä kiiltävän surisevan auton, joka oli kiitänyt hänen ohitsensa lastinaan hyvin puettuja miehiä ja naisia. Puhdas, kovaksi silitetty kaulus oli Billystä samaa kuin punainen vaate härästä.
Puhtaus, menestys, varallisuus, säädyllisyys merkitsivät Billystä vain yhtä seikkaa — ruumiillista heikkoutta: ja hän kammosi ruumiillista heikkoutta. Hänestä oli ihanteellinen tapa näyttää voimiaan ja miehekkyyttään olla mahdollisimman raaka ja törkeä.
Naisen auttaminen rapakon ylitse olisi Billystä tuntunut hentomielisyyden tunnustamiselta; naisen kamppaaminen, niin että hän lennähti pitkin pituuttaan sätkyttelemään lätäkköön, kas siinä ylvään miehekkyyden tunnusmerkki.