»Oh!» äännähti Barbara heikosti.
»Ainakin jäljellejääneet niin väittävät», ehätti Norris lisäämään. »Mutta he kertoivat siitä niin ristiriitaisia juttuja, että meidän sieltä poistuessamme sotalaivan päällystö päätti haastaa Blancon, neekerikokin, sotaoikeuden eteen.
— Sitten lähdimme etsimään teitä mukanamme komppania merisotilaita», jatkoi kapteeni kertomustaan. »Isänne tuskastui joukkoa komentavan upseerin näennäiseen vitkasteluun ja kiiruhti edelle seurassaan herra Mallory, herra Foster, minä ja pari Lotuksen miestä, jotka olivat muassamme tullessamme saareen.
— Kolme päivää sitten hyökättiin kimppuumme; isänne ja herra Mallory joutuivat vangiksi. Me muut pääsimme pakoon ja yritimme palata merisotilaiden luokse; mutta eksyimme ja olemme siitä pitäen umpimähkään harhailleet saarella, kunnes alkuasukkaat joitakuita minuutteja sitten meidät yllättivät. Molemmat merimiehet kaatuivat viime ottelussa, ja herra Foster ja minä jäimme vangiksi. Loput tiedätte.»
Byrne oli nyt pystyssä. Hän löysi miekkansa ja revolverinsa ja sijoitti ne paikoilleen vyöhönsä.
»Te, miehet, olette tuolla saarella ja pidätte huolta neiti Hardingista», hän sanoi. »Jollen minä palaa, löytää meriväki teidät ennemmin tai myöhemmin, tai voitte mennä rantaan ja kiertää sitä pitkin poukamalle. Hyvästi, neiti Harding!»
»Minne te lähdette?» huudahti tyttö.
»Etsimään isäänne — ja herra Mallorya», vastasi sakilainen.
SEITSEMÄSTOISTA LUKU
Pelastajana