Kapteeni Norris katsoi puhujaan peittämättä kammoissaan.
»Tekö?» hän huusi. »Tekö olitte yksi noita kirottuja hirtehisiä? Tekö olette sama mies, joka melkein tappoi herra Mallory-paran? Neiti Harding, onko hän ollut jollakin tavoin teille hävytön?»
»Älkää tuomitko häntä liian äkkipikaisesti, kapteeni Norris!» tyynnytti tyttö. »Ilman häntä olisin kuollut ja saanut kärsiä pahempaa kuin kuoleman jo aikoja sitten. Tuonnempana kerron teille hänen sankaruudestaan ja ritarillisuudestaan. Älkääkä unohtako, kapteeni, että hän juuri äsken pelasti teidät itsenne ja herra Fosterin vankeudesta ja todennäköisesti kuolemasta!»
»Se on totta», huudahti Norris, »ja siitä tahdon häntä kiittää. Mutta en ymmärrä sitä Malloryn juttua.»
»Älkää välittäkö hänestä nyt!» pyysi Billy Byrne. »Tärkeätä on vain se, että hän on elossa. Hänen verensä ei tahraa käsiäni. Jatkakaa kertomustanne!»
»No niin, sitten kun merirosvojoukkue oli poistunut purrestamme, panimme kokoon vararadion, jonka olemassaolosta heillä ei ollut aavistusta, ja varsin pian olimme yhteydessä sotalaiva Alaskan kanssa. Sen komentaja lähetti Lotukseen miehiä, koneseppiä ja kaikkia sen korjaukseen tarvittavia vehkeitä, antoi meille hiiliä ja muonavaroja, odottaen sitten lähellämme, kunnes saimme aluksemme käyntikuntoon. Siihen ei tarvittu läheskään niin pitkää aikaa kuin olisi saattanut luulla.
— Sitten lähdimme yhdessä sotalaivan kanssa etsimään Clarindaa, kuten teidän kapteeni Simmsinne sitä nimitti. Meidät neuvoi sen jäljille eräs kiinalainen merirosvo Luzonin pohjoispuolella. Hän sanoi erään pienen, Formosan lähellä sijaitsevan, syrjäisen saaren alkuasukkailta kuulleensa, että äskeisen hirmumyrskyn aikana oli eräs kuunaripriki kärsinyt haaksirikon sen rannalla. Ja hänen kuvauksensa aluksesta saattoi meidät uskomaan, että se saattoi olla Clarinda eli Halfmoon.
— Laskimme saarelle ja etsittyämme hyvän aikaa löysimme Halfmoonin elossaolevat merimiehet. He koettivat kaikki syyttää toisiaan, mutta vihdoin he kaikki yksimielisesti kertoivat, että joku Theriere-niminen henkilö ja Byrneksi sanottu merimies olivat vieneet teidät saaren sisäosiin ja että he olivat luulleet teitä kuolleeksi, kunnes he vasta muutamia päiviä sitten olivat eräältä vangiksi ottamaltaan alkuasukkaalta saaneet tietää teidän kaikkien päässeen karkuun ja harhailevan jossakin heille tuntemattomassa osassa saarta.»
»Saitteko mitään tietoja herra Divinestä?» tiedusti tyttö levottomasti.
»Hän oli — kerran — vanha ja hyvä ystäväni.»
»Divine?» kertasi kapteeni. »Niin, se oli kai sama veitikka, joka oli ampunut itsensä.»