Miltä hän olisi näyttänyt Barbaran joukkueen keskuudessa? Tyttö olisi saanut hävetä häntä, ja sitä hän ei olisi kestänyt, Ei; parasta oli, että oli käynyt kuten oli käynyt. Hän oli sovittanut tyttöä kohtaan osoittamansa petomaisuuden ja myöskin Mallorylle tekemänsä pahan.
Ainakin he muistaisivat häntä hyvällä hänen kuoltuaan, mutta jos hän jäisi eloon, olisi asianlaita kokonaan toinen. Hän olisi alituisena vaivana ja harmina heille kaikille, he pitäisivät velvollisuutenaan kohdella häntä ystävällisesti palkkioksi siitä, mitä hän oli tehnyt heidän hyväkseen.
Se ajatus harmitti sakilaista.
»Ennen nujerrun», hän mutisi.
Mutta hän ei nujertunut, vaan voimistui, ja illansuussa pakottivat nälkä ja jano hänet miettimään, miten pääsisi piilopaikastaan etsimään ravintoa ja vettä.
Hän odotti pimeän tuloa ja kapusi sitten äärimmäisen vaivaloisesti syvästä kuopasta. Alkuasukkaista ei ollut kuulunut mitään edellisen yön jälkeen, ja ulkoilmaan päästyään hän kuuli vain heikkoja ääniä aukeaman takana olevasta kylästä.
Byrne raahautui sille lähteelle vievälle polulle, jonka partaalla Theriere-parka oli kuollut. Häneltä kului pitkä aika, ennenkuin pääsi sinne, mutta vihdoin se hänelle onnistui. Kirkas, vilpoinen vesi virkisti ja voimisti häntä.
Sitten hän lähti etsimään ruokaa. Hän löysi joitakuita villejä hedelmiä, tyydytti niillä toistaiseksi pahimman nälkänsä ja ryhtyi sitten rasittavaan työhön, palaamaan samaa tietä »Manhattan-saarelle.»
Sama matka, jonka hän oli kulkenut viidessätoista tunnissa rientäessään pelastamaan Anthony Hardingia ja Billy Mallorya, vaati häneltä nyt lähes kolme vuorokautta. Silloin tällöin hän mietti, miten hän lainkaan jaksoi kävellä. Olihan hän tahtonut kuolla ja jättää Barbaran vapaaksi.
Mutta elämä on suloista, ja punainen veri virtasi vielä uhmakkaasti sakilaisen suonissa.