Laiva laski aivan likelle rantaa, sillä meri oli tyyni ja ranta syvä; ja kun Billy oli varma, että aluksesta oli nähty hänet ja hänen rajut heilutuksensa, riensi hän kaatuillen ja liukuen jyrkkää kalliorinnettä alas sen juurella olevalle kaidalle rantakaistaleelle.
Jo oli laivasta laskettu vesille vene, jota soudettiin maalle. Billy kahlasi odottamaan lyhyen matkan päähän ulottuvan matalikon reunaan.
Pelastajia kohtasi rannalla omituisen pelottava näky. Siellä oli jättiläiskokoinen valkoihoinen mies, puolialaston, lukuunottamatta muutamia rääsyisiä riekaleita, kupeellaan muinaisen samurain pitkä miekka, vyöllään nykyaikainen revolveri ja jäntevässä kädessään pääkallometsästäjän raskas sotakeihäs.
Miehen päätä ja kasvoja peittivät pitkä, musta tukka ja tuuhea parta: mutta heitä tervehtivät takkuisten karvojen seasta tuikkivat kirkkaat, harmaat silmät ja leveä myhäily.
»Oi, valkoiset miehet!» huusi sakilainen. »Olettepa totisesti minusta hauskan näköisiä!»
* * * * *
Kuuden kuukauden kuluttua asteli Sixth Avenuella New Yorkissa huonosti sopivaan merimiesasuun puettu mies. Se oli Billy Byrne — pennittömänä, mutta onnellisena; Grand Avenue oli vain noin puolentoista tuhannen kilometrin päässä.
»Hohoo!» hän mutisi. »Onpa hyvä olla taaskin kotona!»
New Yorkissa oli sellaisia paikkoja, joissa Billyllä oli tuttuja. Hän muisti erikoisesti yhden — pienen, kolmannessa kerroksessa sijaitsevan nyrkkeilyopiston lähellä Batterya.
Sinne hän nyt suuntasi askeleensa. Hänen astuessaan ummehtuneeseen huoneeseen oli kaksi vyötäisiä myöten alastonta miestä parhaillaan nyrkkeilemässä, ja tanakka, matalaotsainen mies, joka istui takakenossa tuolilla seinän vieressä, katseli kamppailua tutkivasti.