Mutta laivat pysyivät suunnassaan näyttämättä minkäänlaista vastausmerkkiä.
Puoli tuntia jatkoi mies turhia ponnistuksiaan, koettaen kiinnittää jonkun jommallakummalla aluksella olevan henkilön huomiota itseensä, mutta surukseen ja harmikseen hän näki niiden käyvän yhä pienemmiksi, kunnes ne muutamien tuntien kuluttua painuivat näköpiirin taakse, häipyen iäksi hänen näkyvistään.
Uupuneena, haavoittuneena ja epätoivoisena Billy vaipui maahan, painoi kasvonsa käsiinsä, ja siitä asennosta nouseva kuu hänet löysi. Ja sen painuessa läntisen taivaanrannan taakse hän oli yhäti paikallaan.
Kolme kuukautta Billy eli yksinäistä eloaan raakalaissaarella. Riistan ja kalojen saanti oli hyvä, ja vettä oli yllin kyllin. Hän sai takaisin menetetyt voimansa, ja haavat parantuivat täydelleen.
Alkuasukkaat eivät häntä häirinneet, sillä hän oli osunut rannikolle sellaiselle kohdalle, jota he pitivät tabuna ja jonne heistä ei yksikään millään ehdolla saapunut.
Eräänä aamuna erakkoelämänsä neljännen kuukauden alussa hän näki taivaanrannalla savupilven. Hitaasti se kasvoi, ja sen alapuolella olevasta täplästä sukeutui höyrylaivan runko.
Se tuli yhä lähemmäksi saarta.
Billy kasasi kuivia oksia sille kukkulalle, jolta hän oli katsellut Alaskan ja Lotuksen katoamista, ja sytytti merkkitulen. Kun kokko alkoi palaa iloisesti, viskasi hän siihen tuoreita, vihreitä oksia, kunnes korkealle saaren yläpuolelle kohosi pystysuora savupatsas.
Jännittyneenä ja henkeään pidättäen Billy tarkkaili höyrylaivan liikkeitä.
Aluksi näytti siltä, että alus menisi ohitse huomaamatta hänen merkkisavuaan, mutta vihdoin se muutti suuntaansa ja tuli suoraan saarta kohti.