Ward ei ollut kovinkaan suopea ranskalaiselle, jonka ylpeä käytös ja alentuvat ilmeet satuttivat kömpelön ja moukkamaisen ensimmäisen perämiehen kipeitä kohtia.
Nykyinen tehtävä, joka pakotti hänet toimimaan Therieren palvelijana, oli hänestä mahdollisimman vastenmielinen ja oli vain omiaan yhä kiihdyttämään hänen vihaansa alempaansa kohtaan, jonka hän sydämensä sisimmässä sopukassa myönsi ylemmäkseen kaikissa muissa suhteissa paitsi Halfmoonin upseeriluettelossa.
Mutta raha kykenee tekemään ihmeitä, ja Divinen lupaus, että Halfmoonin päällystö ja merimiehet saisivat keskenään jaettavaksi kokonaisen miljoonan Yhdysvaltain dollareita, jos yritys onnistuisi, oli perin tehokkaasti voittanut kaiken vastahakoisuuden, jota Ward oli tuntenut tehtäviensä tätä erikoista osaa kohtaan.
Molemmat perämiehet istuivat äänettöminä huoneessaan, odottaen vastausta herra Anthony Hardingille lähettämäänsä kirjeeseen. Heidän esitettäviään osia oli Halfmoonilla huolellisesti moneen kertaan harjoiteltu. Kumpikin oli omissa mietteissään. Kun heillä ei ollut mitään muuta yhteistä kuin käsilläoleva konnanjuoni, joka oli tuonut heidät yhteen ja jota ei ollut hyvä pohtia enempää kuin oli välttämätöntä, ei heillä tuntunut olevan minkäänlaista halua keskustella.
Satamassa olevassa huvipurressa valmistauduttiin laskemaan maihin vähäinen seurue, joka aikoi lähteä autoretkelle Nuuanun laaksoon, kun pieni vene soudettiin purren kupeelle ja hotellin lähetti ojensi eräälle merimiehelle sinetöidyn kirjeen.
Halfmoonin kannelta tarkkasi laivuri Simms tätä tapausta, myhäillen itsekseen. Myöskin Billy Byrne näki sen, mutta hän ei pannut siihen mitään merkitystä. Hän oli vetelehtinyt kuunariprikin kannella, tuijotellen huvipursi Lotukseen, vihaten sitä ja niitä iloisia, hyvin puettuja miehiä ja naisia, joiden hän näki naureskelevan ja lörpöttelevän sen kannella.
Heihin oli hänen mielestään olennaisesti keskittynyt kaikki ventomielinen, suututtava ja iljettävä tuosta toisesta maailmasta, joka oli hänelle yhtä vieras, kuin jos hän olisi ollut mato Bradyn vuokratallien takapihan lantakasassa.
Hän näki merimiehen antavan kirjeen isolle, harmaatukkaiselle, parrattomalle miehelle, jonka puku ja koko asu oli huolekkaan hieno. Billy saattoi mielessään kuvitella hänen valkeita käsiään ja kiilloitettuja kynsiään. Se ajatus oli ellottava.
Se mies, joka otti kirjeen vastaan ja avasi sen, oli Anthony Harding. Luettuaan sen hän ojensi sen nuorelle naiselle, joka seisoi läheisyydessä, puhellen useiden muiden nuorten ihmisten kanssa.
»Kas tässä, Barbara», hän sanoi, »on sellaista, mikä huvittaa sinua enemmän kuin minua. Jos haluat, käyn häntä tervehtimässä ja pyydän häntä täksi illaksi päivälliselle.»