Chicagossa
Billy Byrne oli Chicagon suuren Länsipuolen katujen ja kujien tuote.
Halstedilta Robeylle ja Grand Avenuelta Lake Streetille oli tuskin ainoatakaan kapakkatarjoilijaa, jota Billy ei tuntenut ristimänimeltään. Ja heidän lukumääräänsä verraten, joka on melkoista vähäisempi, hän tunsi passipoliisit ja etsivät yhtä hyvin — joskaan ei niin mieluisalta kannalta.
Hänen lastentarhakasvatuksensa oli alkanut erään ruokalan takakujassa. Siellä oli vanhempien poikien ja miesten tapana tulla koolle silloin kun heillä ei ollut muuta hommanaan. Kun Bridewellin pakkotyölaitos oli ainoa paikka, jossa he konsaan työskentelivät kahta peräkkäistä päivää enemmän, kykenivät he melkoisesti luovuttamaan aikaa koollaoloon.
He olivat taskuvarkaita ja tiirikkamiehiä, valmiita ja kehittymässä. Kaikki olivat sakilaisia, kerkeitä ahdistamaan ensimmäistä ohikulkevaa naista tai haastamaan riitaa minkä hyvänsä vieraan kanssa, joka ei näyttänyt liian vantteralta.
Öisin he harjoittivat todellisia ammattejaan, päivisin istuskelivat ruokalan takakujassa ja joivat olutta lommoisesta peltikannusta.
Ei ollut vaikea ratkaista, kenen oli viitsittävä vaivautua viemään tyhjä kannu kadun poikki kapakkaan ja tuomaan se täysinäisenä takaisin, kun saapuvilla oli naapuriston ihailevia ja kateellisia pikkupoikia, jotka silmät suurina ja innosta värähdellen värjöttivät näiden lapsuudénsankariensa lähettyvillä.
Kuusivuotiaana lennätteli Billy Byrne tämän jalon joukkueen sarkkaa, samalla poimien elämäntuntemuksensa muruja ja kasvatuksensa alkeita. Hänen ylpeytenään oli tietoisuus, että hän oli »Eddie» Welshin tuttavia ja että hän oli omin korvin kuullut »Eddien» kertovan sakille, kuinka hän puhdisti erään miekkosen West Lake Streetillä viidenkymmenen metrin päässä kahdeksannenkolmatta piirin poliisiasemalta.
Lastentarhakautta kesti Billyn kymmenenteen ikävuoteen. Sitten hän alkoi napata messinkihanoja tyhjillään olevista rakennuksista ja myydä niitä eräälle salaajalle, joka piti viinikauppaa Lincoln Streetillä, Kinzien lähellä.
Tältä mieheltä hän sai vihjauksen, joka korotti hänet korkeampiin asioihin, niin että hän kahdentoista iässä rosvosi tavaravaunuja Kinzie Streetin ratapihalla. Samoihin aikoihin hän alkoi tuntea mielihyvää lähimmäisensä leukapielen joutumisesta kosketuksiin nyrkkinsä kanssa. Hänellä oli ollut poikamaisia nahistelujaan toveriensa kanssa tuolloin tällöin koko muistinsa aikana; mutta ensimmäinen oikea tappelu tapahtui hänen täytettyään kaksitoista. Hän joutui sanaharkkaan entisen kumppaninsa kanssa jonkin tavaravaunusaaliin rahallisten tuloksien jaosta.