Joukkue oli kokonaisuudessaan saapuvilla, ja sanojen piankin syrjäytyessä iskujen tieltä, niinkuin niille helposti käy muutamissa Länsipuolen osissa, muodostivat miehet ja pojat jonkunlaisen kehän kiistaajien ympärille.
Ottelu oli pitkällinen. Nuo kaksi kierivät kujan tomussa aivan yhtä usein kuin olivat jalkeilla vaihtamassa iskuja.
Heidän menetelmissään ei ollut mitään rehtiä peliä tai säällisyyttä taikka järjestelmällistä. He sohivat ja purivat ja reutoivat. He käyttivät polvia ja kyynäspäitä ja jalkoja, ja jollei Billy Byrnen hyppysiin olisi kestävyyden huippuhetkenä osunut parahiksi tiilikiven kappale, niin hän olisi sortunut nöyryyttävään häviöön. Näin ollen kellistyikin toinen poika, ja viikon ajan oleili Billy erään sakilaisen kätkössä odotellen tietoa sairaalasta.
Kun tuli sana, että potilas jäisi eloon, tunsi Billy suunnattoman taakan kohoavan hartioiltaan, sillä hän pelkäsi pidätystä ja joutumista lain kouriin, jota hän oli lapsuudesta saakka oppinut ivaamaan ja vihaamaan. Tosin hän täten menetti sen arvovallan, joka olisi luonnollisesti tullut hänen osalleen; jos häntä olisi voitu osoitella »poikana, joka nitisti Sheehanin» mutta ei ruusua piikitöntä, ja Billy vain huokasi ja ilmestyi esille väliaikaisesta yksinäisyydestään.
Se tappelu sai Billyn ajattelemaan, ja sen henkisen toiminnan tuloksena oli päätös oppia käsittelemään kintaitansa tieteellisesti — Länsipuolen asujaimilla ei ole käsiä; luonto on heidät varustanut kintailla ja näpeillä. Muutamilla on käpälät ja evät.
Useaan vuoteen ei hänellä ollut tilaisuutta uuden unelmansa toteuttamiseen; mutta hänen ollessaan seitsemäntoista korvilla muuan naapurinpoika ihmetytti pikku maailmaansa äkkiä kehittymällä tuntemattomasta kuorma-ajurista paikallisesti kuuluisaksi keveänsarjan edustajaksi.
Tätä nuorta miestä ei ollut koskaan otettu sakiin, hänen vaakunakilpeänsä kun tahrasi vakinaisen työpaikan maine. Billy ei ollut senvuoksi tiennyt mitään naapurinsa saamasta nyrkkeilyopetuksesta eikä hänen harjoittelustaan kaupungilla Larry Hilmoren voimistelulaitoksessa.
Mutta vaikka uusi keveänsarjan mies olikin sakin lumotulle piirille outo, tunsi hänet Billy jokseenkin hyvin heidän kotoisten takapihainsa likeisyyden johdosta, ja nyrkkeilyllisen menestyksen sädekehän kirkastaessa nuorta miestä ei siis Billy siekaillut paistatella itseään hänen kunniansa heijastavassa loisteessa.
Hän tapasi uutta sankariaan paljonkin pitkin koko seuraavaa talvea, saatellen häntä moneen nujakkaan, ja eräänä ihanana kertana hän sai lavalla istuutua tulevan mestarin nurkkaukseen. Nyrkkeilijän ollessa kiertomatkalla Billy yhä kurkkaili. Hilmoren harjoittelupaikalla, juosten välillä asioilla ja toimittaen satunnaisia tehtäviä, ja melkein vaistomaisesti hän sai nyrkkeilytietoutta ja kisahenkeä tämän urheilun tieteellisen puolen alkeiden ja hienompien temppujen ohella.
Sitten hänen kunnianhimonsa muuttui. Hän oli varemmin havitellut revolverimiehen mainetta; nyt hän päätti sukeutua nyrkkeilijäksi. Mutta vanha saki tapasi häntä vielä paljon, ja hän oli tuttu maleksija Grand Avenuen ja Lake Streetin kapakkapiirissä.