Tähän aikaan Billy löi laimin Kinzie Streetin tavaravaunut osittain syystä, että hän tunsi kelpaavansa parempiarvoiseen puuhaan ja myöskin sen johdosta, että rautatieyhtiö oli lisännyt ratapihojen vahtimiehistön kaksinkertaiseksi. Mutta toisinaan hän tunsi vanhaa jännityksen ja seikkailun kaipuuta.
Nämä tovit tavallisesti osuivat yhteen Billyn rahallisen aseman arveluttavan kiristymisen kanssa. Silloin hän lähti liikkeelle yön hiljaisina hetkinä pari kelpo kaveria mukanaan ja järjesti katukaappauksen tai kapakkarahastuksen.
Erään tällaisen välivaiheen jatkona oli tapaus, joka sittemmin kokonaan muutti Billy Byrnen elämänuran.
Länsipuolella vanhemmat sakit pitävät närkkäästi kiinni oman alueensa rauhoituksesta. Sivulliset eivät iltikseen saa tunkeutua rajojen sisäpuolelle.
Halstedilta Robeylle ja Lakelta Grandille levisivät Kellyn sakin laajat metsästysmaat; siihen joukkueeseen voisi Billyn sanoa melkein syntyneen. Kelly omisti ruokalan, jonka takana saki oli vuosikausia vetelehtinyt, ja vaikka hän itse oli arvossapidettävä liikemies, oli hänen nimensä siirtynyt sille joutiojoukolle, joka oleksi hänen talonsa takalistolla, se kun oli helppo keino pysyttää sen jäsenet tavattavissa ja tunnettavissa.
Tämän suuren piirikunnan poliisit ja porvarit olivat Kellyn sakin luonnollisia vihollisia ja riistaotuksia, mutta niinkuin entisen ajan kuninkaat suojelivat laajojen metsiensä hirviä salakytiltä, samoin tunsi Kellyn saki asiakseen turvata itselleen, mitä he jumalallisen oikeuden nojalla pitivät omalle saalistukselleen kuuluvana. On epäiltävää, tokko he ajattelivat asiaa aivan tältä kannalta, mutta tulos oli sama.
Kun siis Billy Byrne aamun pikkutunneilla yksikseen vaelsi kotia kohti, tyhjennettyään vanhan Schneiderin kapakan kassalaatikon ja lukittuaan niiskuttavan Schneiderin hänen omaan jääkaappiinsa, tunsi hän syvää mielenkarvautta ja suuttumusta siitä huomiosta, että kolme kerrassaan ulkopuolelle kuuluvaa Kahdennentoista kadun hulikaania antoi passipoliisi Stanley Laskylle päihin hänen omalla kartullaan, yrittäen samanaikaisesti takoa jykevillä saappaillaan hänen kylkiluitansa kasaan.
Eihän Lasky ollut mikään Billy Byrnen ystävä, mutta järjestyksenvalvoja oli syntynyt ja saanut kasvatuksensa tässä poliisipiirissä ja kuului kahdeksannellekolmatta Lake Streetin poliisiasemalle, niin että hän oli sakin luonnollisen hallintaoikeuden alainen. Billystä tuntui varsin säälliseltä kurmottaa sinelliniekkaa, kunhan rajoitti ponnistuksensa omaan poliisipiiriin, mutta että jotkut ryökäleet Kahdennentoista kadun eteläpuolelta pyrkivät saamaan toimeksi tuollaista karkeata työtä hänen maillansa, — se ei käynyt laatuun!
Vähemmän kokenut pelastajasankari kuin Billy Byrne olisi draamallisen ponnekkaasti rynnännyt keskelle tuoksinaa ja kaiken todennäköisyyden mukaan saanut naamansa mojautetuksi niskapuolelle, sillä Kahdennentoista kadun pojat eivät olleet mitään hurei-veikkoja — he olivat Pahoja Miehiä, nimitys isolla alkukirjaimella tehostettuna.
Mutta Billy hiipi varkain varjossa, kunnes oli ihan lähellä pukareita ja heidän takanaan. Matkalla hän oli kadun graniittipinnasta siepannut käteensä näpsän pikku nupukiven, jota kovempi ei ole maailmassa mikään, ei Kahdennentoista kadun reuhaajakallokaan.