Heti riensivät vieraat ja miehistö sopiville paikoille, voidakseen esteettömästi tarkastella tuntematonta alusta ja nauttia tästä pitkällisen merimatkan yksitoikkoisuuden keskeytyksestä.
Anthony Harding oli komentosillalla kapteeni Norrisin kanssa, ja kumpikin heistä suuntasi kaukoputkensa kaukaista laivaa kohti.
»Voitteko saada siitä selvää?» kysyi omistaja.
•Se on kuunaripriki», vastasi kapteeni; »ja mikäli täältä voin erottaa, on se kaikkien merkkien mukaan mallikelpoisessa kunnossa. Purjeet on hyvästi kääritty kokoon, ja siinä on ilmeisesti runsaasti miehistöä, sillä kannella on joukko ihmisiä nähtävästi katselemassa meitä. Muutan suuntaamme ja puhuttelen heitä — saamme nähdä, mikä siellä on hätänä, ja autamme heitä, jos voimme.»
»Se on oikein», vahvisti Harding. »Tehkää kaikki, mitä voitte heidän hyväkseen!»
Hetkistä myöhemmin hän meni tyttärensä ja vieraiden luokse selostamaan saamiansa laihoja tietoja.
»Kuinka jännittävää!» huudahti Barbara Harding. »Luonnollisestikaan se ei ole varsinainen haaksirikko, mutta kenties hyvin lähellä sitä. Nuo sieluparat ovat mahdollisesti ajelehtineet täällä keskellä Tyyntämerta herra tiesi kuinka monta viikkoa ilman ruokaa ja vettä, ja ajatelkaapa vain, kuinka he nyt varmaan korottavat äänensä ylistääkseen Jumalan ääretöntä laupeutta, joka on ohjannut meidät heidän avukseen!»
»Jos he ovat ajelehtineet ruoatta ja juomatta muutamiakaan viikkoja», tokaisi Billy Mallory, »niin silloin he eivät juuri kaipaa mitään muuta kuin sitä, jonka tuomiseen meillä ei ollut riittävästi kaukonäköisyyttä — hautaustoimitsijaa ja pappia.»
»Älä ole kamala, Billy!» torui neiti Harding. »Tiedät aivan hyvin, etten tarkoittanut viikkoja, vaan päiviä, ja joka tapauksessa he ovat meille kiitollisia siitä, mitä voimme tehdä heidän hyväkseen.»
Billy Mallory silmäili outoa alusta Hardingin kaukoputkella. Äkkiä häneltä pääsi säikähdyksen huudahdus.