Hän irtautui Barbarasta, joka kauhuissaan oli takertunut hänen käsivarteensa, ja riensi portaiden yläpäähän.
Lotuksen miehet katselivat mykkinä ja avuttoman raivoisina. Kaikkia heitä uhkasivat rosvojen revolverit, ja kahden heidän kumppaninsa elottomat ruumiit olivat kaunopuheisena todistuksena siitä, kuinka vähäisestä aiheesta heitä vartioivien hirviöiden sormi painaisi liipaisinta.
Empimättä syöksyi Billy Byrne yläkannelle. Häntä siellä odottavan miehen näkeminen vain kiihoitti hänen taisteluhaluaan. Siisti ja ruumiinmukainen flanellipuku, valkeat kengät ja soma lakki olivat sakilaisesta yhtä riittävä syy oivallisesti puolustettavaan murhaan kuin kellanpunainen nauha Chicagon Länsipuolen irlantilaisissa kortteleissa Pyhän Patrikin päivänä. Samaa, mitä »Muistakaa Alamoa» ja »Muistakaa Mainea» olivat näissä muistoissa eläneiden aikojen taistelijoille, oli hieno ja säädyllinen vaatetus Billy Byrnelle.
Billy Mallory oli vanhempi kuin sakilainen — kenties neljänkolmatta ikäinen — ja hyvinkin yhtä kookas. Neljä vuotta hän oli ollut oikeanpuolisena puolustajana suuressa itävaltioiden jalkapallojoukkueessa ja kolme vuotta kiskonut airoa yliopistonsa venekunnassa.
Niinä kahtena vuotena, jotka olivat kuluneet siitä, kun hän oli suorittanut tutkintonsa, hän oli ylpeillyt sen johdosta, että oli säilyttänyt ruumiinsa samassa loistavassa kunnossa, joka oli hankkinut Malloryn nimelle maineen yliopiston urheilupiirissä. Mutta yhdessä olennaisen tärkeässä suhteessa hän oli auttamattomasti alakynnessä joutuessaan otteluun Billy Byrnen kaltaisen vastustajan kanssa. Mallory oli kunnianmies.
Sakilaisen karatessa portaita myöten Malloryn kimppuun oli Viimeksimainitulla kaikki asemaan ja valmiinaoloon liittyvät edut puolellaan, ja jos hän olisi menetellyt kuten Billy Byrne olisi samanlaisissa oloissa tehnyt, niin hän olisi suunnannut keskelle sakilaisen komeita kasvoja niin voimakkaan, raskaan ja kiukkuisen potkun kuin suinkin olisi kyennyt. Mutta Billyn oli yhtä mahdoton suorittaa tällaista raukkamaista tekoa kuin lyödä naista.
Sensijaan hän odotti, ja vasta sitten kun sakilainen oli päässyt yhtä hyvään asemaan kuin hänkin oli, hän tähtäsi oikealla kädellään musertavan iskun ahdistajan leukaan. Kumartaen väisti Byrne lyönnin, päästen Malloryn suojaavan käden sisäpuolelle, ja täräytti häntä kolme kertaa perätysten nopeasti kuin pienellä vasaralla, mutta tehokkaasti kuin juntalla, kerran leukaan ja kahdesti vyötäisten alapuolelle!
Tyttö, joka kauhun lamauttamana oli painautunut kaidetankoa vasten, näki puolustajansa hoippuvan taaksepäin ja olevan vaipumaisillaan kannelle. Sitten Mallory teki uljaan, epätoivoisen hyökkäyksen kyyristyen eteenpäin ikäänkuin tuskan kouristamana ja koettaen päästä käsiksi edessään olevaan raakalaiseen.
Taaskin alkoi sakilainen mukiloida uhriansa, antaen hänelle nopeita, rajuja sivalluksia leukaan, niin että Malloryn pää heilahteli puolelta toiselle, ja sitten uudelleen petomaisen iskun vatsaan.
Mutta itsepäisesti kuin verikoira ponnisteli Mallory saadakseen kiinni vihollisestaan, ja vihdoin hänen, Byrnen kaikista tempuista huolimatta, onnistui tarttua sakilaiseen ja kiskoa tämä kannelle.