Vaikka tyttö olikin vielä säikähdyksissään ja pelkäsi miehen aikeita, noudatti hän kuitenkin kehoitusta.
Aluksi hän ei erottanut väliseinän takaa mitään muuta kuin sekavaa äänten sorinaa ja lasin kilahduksen, ikäänkuin pullon kaula olisi sattunut pikarin reunaan.
Hetkisen hän pysyi hiljaa ja jännittyneenä, korva painettuna pientä aukkoa vasten. Sitten hän kuuli selvästi laivuri Simmsin äänen.
»Sanon teille, mies», puhui tämä, »ettei mitenkään muutoin voinut menetellä ja että minua kiusaa hemmetisti kuunneltuani pitkin matkaa teidän moittivan minua siitä, että muka hoidan virheellisesti tätä pikku hommaa.»
»En minä moiti, Simms», vastasi toinen, jonka tyttö heti äänestä tunsi Divineksi, '»vaikka minusta oli erehdys tehdä Lotus hylyksi sillä tavoin kuin te teitte. Emmehän sinä ilmoisna ikinä voi palata sivistyneeseen maailmaan, jos se alus tuhoutuu. Jos sitä olisi vahingoitettu vain vähän ja sillä tavoin, että he olisivat saaneet sen korjatuksi, niin sekin viivytys olisi antanut meille kylliksi etumatkaa päästäksemme turvaan. Ja kun neiti Harding mentyämme avioliittoon olisi reippaana ja terveenä palautettu isälleen, niin olisivat he niin ilostuneet jälleennäkemisestä, että isä olisi helposti saatu taivutetuksi antamaan asian painua.
— Sitten vielä yksi seikka; te aiotte vaatia lunnaita sekä neiti Hardingista että minusta näytelläksemme johdonmukaisesti, että myöskin minut oli ryöstetty. Miten voitte sen tehdä, jos herra Harding kuolee? Ja voitteko hetkeäkään epäillä, ettei neiti Harding säästä minkäänlaisia uhrauksia saadakseen syylliset vastaamaan teoistaan, jos hänen isälleen tai tämän vieraille tapahtuu mitään pahaa?»
Tyttö irtautui väliseinästä kasvot kalpeina ja vääntyneinä. Hän nousi pystyyn ja katsoi Theriereä silmiin.
»Olen kuullut kylliksi; kiitos, herra Theriere.»
»Oletteko siis varma, että olen ystävänne?» kysyi mies.
»Olen varma siitä, että Divine ei ole», vastasi Barbara vältellen ja otti askeleen ovea kohti.