Ja ennen kuin tyttö ja Theriere arvasivat Billy Byrnen aikeita, oli tämä työntänyt Barbaran syrjään ja sijoittunut hänen paikalleen ruorin ääreen.
»Sepä miehen työ, Byrne!» huudahti Theriere. »Kaipasin apuasi kipeästi.»
»Miksi ette sitä sitten ennen sanonut?» ärähti toinen.
Byrnen herkulesmaiset lihakset ja raskas paino saivat Halfmoonin keulan hitaasti kääntymään, niin että alus pian lipui yhdensuuntaisesti kallioseinämän kanssa; mutta nyt se oli paljoa lähempänä sitä kuin silloin, kun laivuri Simms oli jättänyt sen oman onnensa varaan, — niin likellä, ettei Therierellä ollut paljoakaan toiveita saada toteutetuksi suunnitelmansa ja viedyksi laiva aukon kohdalle kääntääkseen sen sitten myötätuuleen ja ohjatakseen sen suoraan tyrskyävään väylään.
Nyt he olivat jo melkein aukon suulla ja ahtaan väylän kahden puolen kohoavien jättimäisten kallioiden välitse avautui näky, joka herätti heidän sydämissään uutta toivoa. Tyrskyjen takana oli pieni poukama, jonka leveälle, taidolle hiekkarannalle lahdelman suulla murtuneet aallot vierivät talttuneina.
»Jaksatko hoidella peräsintä yksin sekunnin ajan, Byrne?» kysyi Theriere. »Meidän on tehtävä käännös aivan kohta ja minun on hellitettävä purjetta. Heti kun näet minun päästävän sen irti, kierrä ruoria ripeästi alahangan puolelle! Alus kääntyy luullakseni helposti, ja sitten ohjaa se suoraan aukkoon! Onnistumisen mahdollisuuksia meillä on yksi tuhannesta, mutta se onkin ainoamme. Käytkö leikkiin?»
»Sehän on selvää — pankaa toimeksi!» kuului Billy Byrnen lakooninen vastaus.
Therieren poistuttua peräsimestä astui Barbara Harding sakilaisen vierelle.
»Antakaa minun auttaa teitä», hän pyysi. »Tällä hetkellä tarvitsemme kaikki tarjona olevat voimat.»
»Tiehenne!» murahti mies. »En siedä hameita vastuksinani.»