Seurueen jäsenistä olivat aseistettuja vain Simms, Ward ja Theriere. Kullakin heistä oli vyöllään revolveri. Kaikki olivat vielä likomärkiä äskeisestä merikylvystään.
Laivuri Simmsin ja Wardin takana seisoi viisi miestä, mutta sillä riitapuolella oli kaksi revolveria. Äkkiä Ward kääntyi Divineen päin.
»Onko teillä asetta, herra Divine?» hän tiedusti.
Divine nyökkäsi myöntäen.
»Sitten teidän on parasta lyöttäytyä meihin — näyttää siltä, että tarvitsemme apuanne kukistaessamme tätä kapinaa», jatkoi Ward.
Divine empi. Hän ei osannut arvioida, kumpi puoli todennäköisesti voittaisi, ja tahtoi olla varma siitä, että joutuisi voittoisalle puolelle.
Äkkiä hän sai mielijohteen.
»Tämä asia on yksinomaan laivan päällystön järjestettävä, hän virkkoi.
»Minä olen vain vanki. Nimittäkää minua matkustajaksi, jos haluatte!
Minua ei koko juttu liikuta vähääkään, enkä aio siihen lainkaan
sekaantua.»
»Kyllä te sekaannutte», jupisi Ward hiljaa, mutta uhkaavasti. »Teillä on tässä hommassa liian paljon osuutta koettaaksenne nyt jättää meidät pulaan. Jollette tue meitä, niin selviydyttyämme kapinoitsijoista kohtelemme teitä yhtenä heistä, ja voitte itse varsin hyvin arvata, miten heille käy.»
Divine oli vastaamaisillaan, ja hänen vastauksensa laadun saattoi aavistaa sen nojalla, että hän oli jo astunut muutamia askelia Simmsin ryhmää kohti, kun hänen taaksensa jääneen Barbara Hardingin hiljainen ääni pysähdytti hänet.