Theriere piilotti suurimman osan saaliista kallion rotkoon vuoren laelle. Kätkö peitettiin maata peittävästä upeasta troopillisesta kasvillisuudesta revityillä pensailla.
Kaikki oli saatu suoritetuksi vaarattomasti ja joutumatta ilmi.
Alhaalla oleva leiri lepäsi vielä hiljaisuuden vallassa.
Heti lähdettiin Divinen opastamana marssimaan uudelle leiripaikalle. Palatessaan vettä etsimästä oli Divine osunut selvälle polulle, joka kulki pitkin jyrkänteen reunaa lähteen kohdalle; siitä vei toinen polku suoraan lähteelle.
Tietämättömyydessään hän oli pitänyt niitä eläinten liikkumateinä, mutta todellisuudessa ne olivat pääkallo-metsästäjien polkemia.
Niitä myöten saattoivat kapinalliset verrattain nopeasti ja mukavasti päästä määräpaikkaansa, mutta polku oli niin kapea, että Theriere pian havaitsi mahdottomaksi liikkua edestakaisin pitkin jonon sivua.
Kerran hän sitä koetti, mutta se haittasi ja hidastutti raskaasti kuormattuja miehiä siinä määrin, että hän luopui yrityksestään ja jäi kulkueen keskipaikkeille siihen asti, kunnes saavuttiin uudelle leirille.
Siellä oli laajahkon aukeaman keskellä lähde, josta kumpusi runsaasti kirkasta, vilpoisaa vettä. Vain siellä täällä kasvoi joitakuita pensaita ruohoisella kentällä, jota melkein joka taholla ympäröi tiheä, läpitunkematon viidakko.
Miehet olivat laskeneet taakkansa maahan, mutta Theriere seisoi yhä, odottaen seurueensa jälkipäätä — Milleriä, Svenssonia ja Barbara Hardingia.
Mutta heitä ei kuulunut.
Kun koko joukkue levottomana lähti takaisin heitä etsimään, palasivat he samaa tietä sen rinteen harjalle saakka, jota myöten päästiin poukamaan, ennen kuin he voivat uskoa omia silmiään.